YLEINEN NOISE FIILISTELY SUOMEKSI

Started by FreakAnimalFinland, July 30, 2023, 10:39:06 AM

Previous topic - Next topic

piisti

Joo oli hyvä Näsiä haastis. Ojala kans hyvä ku perehtynyt ja henkilökohtainen tatsi. Hyvä ku Oz tuntuu muistavan välil artistin diskografian paremmin!
 Tehkää Mika ja Osku jakso jossa haastattelette toisianne¿

FreakAnimalFinland

#451
Hesan reissulta jäi käteen mm:

VAISU LUKSUS  "L'ORGUE DE L'ÉGLISE DE VIINIKKA" 10"
Useamman kerran kuunneltu. Laurila + Nousiainen duo vetelee uruilla ja muilla vehkeillä. A-puoli dronempaa ja B-puolella aktiivisempaa. Hieman sääli että vinyyliprässi ei ole ihan priimaa vaan riks raks poks rahisee kauttaaltaan hieman enemmän kuin tälläisessä musassa olisi eduksi. Toisaalta "kotikutoisuus" ja epä-hifi korostuu siinä eikä varsinaisesti kuuntelussa hirvitä. Risopainetut ohuet paperikannet ja kyllä tämä haltuun kannattaa ottaa jos kohdalle sattuu! 100x painos tullut 2021
https://ultraaanirecords.bandcamp.com/album/vaisu-luksus-lorgue-de-l-glise-de-viinikka

Tanja Tiekso "Äänten Apokalypsi"
Bokeh julkaisu, joka on 44 sivuinen vaaka-A5 jossa käsin painetut kannet ja kirjan sijaan "zinemäinen", mutta niittien sijaan ommeltu punaisella narulla. Vaikka ei kirja-alaa seuraisi, Nylen ja Bokeh voi olla tuttu kun mies ehkä suomen tunnetuin essee kynäilijä ja Bokeh saanut sekä ruhtinaalliset apurahat että mediahuomiota erikoisen konseptinsa vuoksi. Julkaisut on isolta osin taidekirjoja joissa kirjan muoto itsessään on "teos". Otin tämän täysin intuitiivisesti, käytännössä sokkona. En katsonut mitä matskua kirjan sisällä on, vaan ihan ulkonäkönsä vuoksi ja siksi että Bokeh julkaisu ihan käden ulottuvilla ja ehkä kirjasen nimi hieman viittasin jonnekin hyvään. Ajattelin että kyseessä olisi runokirja, joita muutenkin Nide nimisestä putiikista kasailin kun ei Lahdessa moista korkeakulttuuria löydy käytännössä yhtään.

Yllätyinkin kotona että eihän tämä edes ole runokirja, vaan essee kokeellisesta äänestä! No vielä parempaa!
Tiekso käy läpi äänen fysikaaliset ominaisuudet, jotka tavallaan on niitä samoja kuivakoita juttuja.. mutta onko edes? Vaikka miten monta kertaa kävisi läpi miten ääni on vain molekyylien törmäilyä eteenpäin, paineaalto ja värinä eikä sinänsä kuulosta miltään, ellei on olemassa jonkin elin joka muuttaa sen ääneksi. Ts ihmisen korva. Ja ilman tuota äänihavainnon tuottavaa elintä, koko ääntä ei ole olemassa. Juttu on tavallaan niin vanha ja kulahtanut huomio, mutta samaan aikaan jaksaa toisaalta ällistyttää vähän samaan tapaan kuin olevaisuuden ominaisuudet muutenkin. Miten lähes jokainen arkinen ilmiö on tarkemmin ajateltuna jotenkin päätä huimaavan älytön.

Kirjan nimi viittää siihen kun free musa ja kokeellisen musan parissa operoinut Tiekso koki ensin jonkin sortin burn out henkisen tilan jota seurasi äänen apokalypsi - valaistuminen siitä miten ääntä kuunnellaan ja mitä se tarkoittaa. Tiekso kertoo huomioita miksi aiemmat freemusa jammailut menivät käytännössä päin persettä ja miten avantgarde on, John Cagen hiljaisuusfilosofian passiivisuus mukaan lukien virheellinen. Pari nykyaikaista queer feminististä läpändeerosta on heitetty mukaan, joskus perustellusti, joskus jotenkin väkisin.
Tiekso erittelee vahvasti klassisen avantgarden olevan "maskuliinisen ja väkivaltaisen kaavan" mukaista. Ei mitenkään huono huomio, ja tuskin edes väärin. Tiekso kuitenkin tässä kirjassa esittää nimenomaan äänen aktiivisen kuuntelun periaatetta, jossa tekijään keskittyvä huomio ei ole niin olennainen. Ts. tarkoitus ei ole avantgardelle ominainen elitismi, näsäviisaat knoppijutut, radikaalit vastakkainasettelut, säännöt miten teoksia sävelletään, esitetään tai kuunnellaan. Sen sijaan tarjolla olisi vain "syväkuuntelua", jossa ääni koetaan vailla manspleinaajien ripityksen kaikumista toisessa korvassa.

Itse silti väittäisin että akateemisen musiikin, alkuperäisen avantgarden linjoissa menevä matsku, sillä on rinnallaan niin helvetisti muutakin kokeellista ääntä, että jos avantgardea voi syyttää maskuliinisesta väkivaltaisesta kaavastaan, niin kyllä syväkuuntelussa on sitten feminiininen sentimentaalisuus se suo johon upotaan. Ei se mikään vapautus ole yhtään sen enempää kuin maskuliinisen väkivallan ihanuuskaan. Vaikka syväkuuntelu näennäisesti vapauttaa säännöistä ja hierarkiosta, niin tarjolla sitten jotenkin neuroottisen oloista voimaantumisen ja omanarvontunnon tavoittelua.

Voi olla että jonkun sattumanvaraisen arkinoise kassun dekkiin heittäminen ja sen tarjoamasta äänestä naatiskelu voi olla huomattavasti vapaampaa, kun ei ole hierarkiat ja teoriat mielessä.
Kirjassa todetaan että "parhaat varhaiset elektroniset teokset ovat usein juuri tällä erityisellä tavalla kohtalonomaisia, samaan aikaan sekä yleviä että mauttomia, täynnä lunastamatonta utopiaa ja lapsenuskoa".
Niin justiinsa saatana! On se kumma että KUITENKIN, kaikesta huolimatta Tiekso jotenkin roikkuu jossain yhdysvaltojen yliopistoissa opetettavan elämänhallinta kokemisen hameenhelmassa kiinni ja esimerkkeinään on tuolla tapaa joku hierarkian ylin taso: Wanhat muinaiset ääni-alkemistit.  Kun oikeasti homman nimi voisi olla että otat nyt jonkun sattumanvaraisen uuden noise kassun kätöseen ja alat kuuntelemaan.
Tiekso puhuu juuri siitä että tajusi impromusa hommien päin persettä menemisen johtuvat siitä että kaikki ovat niin innoissaan TEKEMÄÄN, ettei kukaan varsinaisesti kuuntele. Olen toki ollut itsekin tämän tyyppisissä noise sessioissa mukana, missä kaikki vaan räimii menemään, kuuntelematta tai kuulematta muita ja jälki sitten just sitä. Kuitenkin ajatus aktiivisesta ja tarkkaavaisesta kuuntelusta ja "harjotteista" ei vaadi kovin teoreettista taustaa. Pelkkä tahto syventyä ääneen jossa itse kuuntelijana on merkityksellinen, eikä vain joku kult jäbä teoksensa kanssa. Itse väittäisin että tälläistä eetosta olen paasannut vuodesta toiseen hieman erilaisella termistöllä ja lähestymistavalla. Lähinnä kun ihmiset kohauttelee olkapäitään että tätäkö tää nyt on, vastineena todennut että itsehän sinä siihen vaikutat miten matskut koet. Viihdettä hakeva valmiiksi hyväksi havaittujen klassikoiden napostelija ei ole mikään die hard noise kokija jolle kuuntelu on aktiivinen osa teosta eikä jotain siitä irrallista sivusta katsomista.
Kirja kyllä helvetin hyvä ja sisältää paljon järkeviä keloja.

Lisäys: Ilmestynyt 2024 ja painos numeroitu 200kpl! Ehkä vielä Bokeh nettisivulta saatavissa. Myyntipaikkoja voi olla melko rajallisesti.
https://holvi.com/shop/bokeh-kauppa/product/d628354706921ead61f341307f1ff90e/
E-mail: fanimal +a+ cfprod,com
MAGAZINE: http://www.special-interests.net
LABEL / DISTRIBUTION: FREAK ANIMAL http://www.nhfastore.net

Manhog_84

Kuuntelin nyt itsekin BU-haastiksen. Nuo erite- ja raatoteemat ja muu seksualisoitu kuvasto edustavat jotain minkä selittämistä en ole oikein koskaan ymmärtänyt. Ts. jos on fetissinä kuollut rotta, niin mitä symboliikkaa siitä pitäisi repiä. Nosturin paskanheittoepisodin yhteydesssä Iltalehden toimittaja sai vastaukseksi "Ei siinä mitään sanomaa ole." https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/201711142200531509 Näissä veteraanien jutuissa kiinnostaa itseäni erityisesti kaikenlaiset anekdootit, tässäkin se yksi Brysselin keikka joka meni hiukan epätavallisia latuja. Taannoinen Sarvipodcastin Stormheit-haastis oli hyvä esimerkki jossa riitti tarinaa nousujohteisesti koko lähetyksen ajan ja tuntui loppuvan kesken! Ja ei sen puoleen tätäkin hyväntuulista jutustelua olisi kuunnellut pidempään. Veikkaisin että Bizarren tapauksessa on yhtä sun toista sattunut vuosien aikana. Hyvä haastattelu ja tulee selväksi ettei luomisvimma ole mihinkään kadonnut.

V.T.R

Maanantaina piti piiskata itteni puoliväkisillä HNW fiiliksiin viikonlopun Steel Rääseikkö Around Oulu tapahtumaa varten. Hommat lähti käyntiin The Ritan Living dead girlillä joka ei nyt mitään varsinaista HNW kamaa olekkaan, vaan ihan ehtaa harshnoisea. Sen jälkeen menikin Magazine tupla CD putkeen kokonaisuudessaan. Sen jälkeen Thousands of dead gods ja perkele kun kuulostaakin hyvältä pitkästä aikaa! Kyllä nämä ns. Kultakauden The Ritat toimii vuodesta toiseen vaikka nykyään suurimmaksi osaksi balettitossujen hivelemistä. Kaivelin vielä soittojonoon The voyage of the decima MAS ja Bodies bear traces of carnal violencen. Myöhemmin päivällä vois katella miten tänään lähtee Total Slitting of Throats joka onkin ihan kunnon militanttia seinää.

Kyllä se niin vaan menee ainakin omalla kohdallani, että kyllä se itse HARSH saundi ja tekstuurit on se mikä korvia hivelee. Noisen eri genrejen fiilikset menee kausittain, mutta nyt on ihan maaninen crunchyn jenkkinoise nälkä ja ei kiinnosta mikään muu. Nämäkin on pienen pieniä vivahteita, että käyttääkö alataajuuksia siksi että niillä on helppo kosiskella yleisöä, vai onko siellä taustalla joku ihan aito obsessio? Ja sekin on tehokasta kun ei tuuttaa liikaa. Esim. Nyt soi Macronymphan Intensive care kahvittelun ohella ja tässä on kyllä kaikkea mitä pitääkin; kihinä, pörinää, villi meininki... Yks parhaita ikinä!

Noise best!

Haare

Pakko vaan tähän väliin kompata vähän, Living Dead Girl vähintään top3 Rita-julkaisu.

Heppakirjat

Pertsa goes noise

Antoine Verhaverbeke soitti erikoisääniä kitaran pickupeilla ja looperilla tai delayllä. Lopussa tuli mielenkiintoisia ääniä paljon, mutta alun (feedback?)oskillaatiot olivat vähän turhan pitkiä ja tylsiä. Olisi kiva kuulla noita erikoisempia ääniä jotenkin järkevästi kappaleeksi kasattuna, olivat meinaan hyvän kuuloisia.

Violent Shogunista olinkin aiemmin maininnut, että miltähän mahtaa livenä kuulostaa kun nauhoilla ehdottomia suosikkeja. Eipä tässä fanboy joutunut pettymään! Lienee selvää ettei livenä vedetä samanlaista maalailevaa draamaa kuin nauhalla, mutta oli tässä silti mielestäni tunnistettavia ja hienoja Shogun-elementtejä riittämiin. Alussa matalempien oskillaatioiden päälle annosteltiin kilkettä ja kalketta kasettiwalkmaneista manipuloiden ja lopussa tuli rapinaboksia vahvistinpedaalin ja mikserifeedbackin läpi todella heinosti. Rapinaboksista lähti lopulta yllättävän monipuolisia ja hienoja matalaltakin raksuvia ääniä!

Tyhjän Pään postibussi oli ilmeisesti eksynyt matkalla Helsinkiin. Taattua tyhjispostia toimitettiin kuitenkin äänentoiston rajoilla. Eihän tässä voi kuin ihailla kuinka taidokkaasti ääni kasataan livenäkin. Postilaatikosta ja muusta peltiromusta lähtee tällä tiskillä aivan järisyttävän hyviä juttuja. Tuntui silti vähän siltä, että kiire ja järkevän soundcheckin puute söi esim. syksyn Ihmisen ikävä... keikkaan verrattuna terävintä reunaa, joten innolla odotan mitä tuleman pitää.

1/3 tsekattu, huomenna kotikylillä ja lauantaina Oulussa! Veeteeärrää lainaten: noise best!

Heppakirjat

#456
Pethaus

Haudat on Haudat. En ole tarpeeksi älykäs kuvailemaan mitä tässä tapahtuu, mutta nauhoilta tulee tosi hyvää ääntä, jolle tehdään jotain. Olin kuulevinani välillä jopa haamumaisia ulvahduksia tai muuta tuonpuoleisesta hankittua lähdemateriaalia?! Joitain ongelmia piuhan kontaktin kanssa oli, mutta siitä selvittiin.

Violent Shogun soitti saman setin kuin eilen ja mielestäni vielä vähän paremmin. Tosin PA olisi saanut olla hieman kovemmalla. Roska taisi mennä keikan aikana silmään kun joutui silmäkulmaa vähän pyyhkäisemään äänen loputtua.

Tyhjältä Päältä tuli hyvää äänen hallintaa ja tällä kertaa pysähdyksissä ei ollut feedbackia, joten ne toimivat todella hienosti! Kääntöpuolena tosin jotenkin tuntui, että äänestä puuttuisi jotain. Seisoin varmasti vähän huonossa kohdassa liian lähellä vasenta ämyriä ja romulähteitä, mutta koko alkukeikan oli sellainen tunne, että jonkun täytyisi vääntää jostain napista kaikkea vähän kovemmalle. Lopussa artisti sääti itse bassokaappia tjsp. jonka jälkeen tuli täyteläisempää ja täyttävämpää ääntä. Hyvä keikka, mutta jotain puuttui. Toivotaan, että viimeistään Oulussa on vimpan päälle hommat jiirissä, sillä tässä on edelleen mahdollisuudet räjäyttää meidät kaikki seuraavaan galaksiin.

2/3. Tästähän on kehkeytymässä tekniikkatrilleri!

Commander15

Oulussa ei pitäisi jäädä äänenvoimakkuus- ja paine-syistä hommat vajaiksi, kun kyseessä ei ole välittömästi asutuksen yhteydessä sijaitseva tila! Aivan asiallinen PA löytyy jne.

Commander15

Viime päivinä on soinut MACRONYMPHA aivan himopaljon. Mehukasta, energistä, aktiivista, tekstuureja ja juuri oikealla tavalla tummaa sekä öykeää yleistunnelmaa. Ei pääsee mihinkään, tää on hiljalleen muodostunut omaksi HN suosikiksi! Albumeista tehosoitossa ovat olleet Baroque ja Amplified Humans.

n a a r a

Quote from: Heppakirjat on April 11, 2024, 11:14:40 PMPethaus

Haudat on Haudat. En ole tarpeeksi älykäs kuvailemaan mitä tässä tapahtuu, mutta nauhoilta tulee tosi hyvää ääntä, jolle tehdään jotain. Olin kuulevinani välillä jopa haamumaisia ulvahduksia tai muuta tuonpuoleisesta hankittua lähdemateriaalia?! Joitain ongelmia piuhan kontaktin kanssa oli, mutta siitä selvittiin.

Violent Shogun soitti saman setin kuin eilen ja mielestäni vielä vähän paremmin. Tosin PA olisi saanut olla hieman kovemmalla. Roska taisi mennä keikan aikana silmään kun joutui silmäkulmaa vähän pyyhkäisemään äänen loputtua.

Tyhjältä Päältä tuli hyvää äänen hallintaa ja tällä kertaa pysähdyksissä ei ollut feedbackia, joten ne toimivat todella hienosti! Kääntöpuolena tosin jotenkin tuntui, että äänestä puuttuisi jotain. Seisoin varmasti vähän huonossa kohdassa liian lähellä vasenta ämyriä ja romulähteitä, mutta koko alkukeikan oli sellainen tunne, että jonkun täytyisi vääntää jostain napista kaikkea vähän kovemmalle. Lopussa artisti sääti itse bassokaappia tjsp. jonka jälkeen tuli täyteläisempää ja täyttävämpää ääntä. Hyvä keikka, mutta jotain puuttui. Toivotaan, että viimeistään Oulussa on vimpan päälle hommat jiirissä, sillä tässä on edelleen mahdollisuudet räjäyttää meidät kaikki seuraavaan galaksiin.

2/3. Tästähän on kehkeytymässä tekniikkatrilleri!

ihailtavaa omistautumista tämän karavaanin seuraamiseen ja herättää kateutta, koska en omien opiskelu- ja työkiireiden takia pysty näkemään yhtään keikoista.

On totta, että noisen liveinkarnaatioissa on tosi tärkeää, että tekniikan säätämiseen ja soundcheckiin on riittävästi aikaa, varsinkin kun jengillä on niin monenlaisia äänentuottomekanismeja ja kaikkea diy-viritelmiä. Ei todellakaan ole miksaajalle vain plug and play. Tärkeintä taitaisi olla kuitenkin, että soittajat ehtisivät saavuttaa mielenrauhan viritelmiensä kanssa ja keskittyä esitykseensä. Tämän voisi jokainen tapahtumajärjestäjä ottaa onkeensa. Turhauttavan monta noisekeikkaa on mennyt vihkoon, kun joku signaali pätkii tai artistilla menee hermot teknisiin ongelmiin. Tai on liian lussu PA. Tuolla Pethausissa muistaakseni on melko vaatimaton.

V.T.R

#460
"... Tärkeintä taitaisi olla kuitenkin, että soittajat ehtisivät saavuttaa mielenrauhan viritelmiensä kanssa ja keskittyä esitykseensä. Tämän voisi jokainen tapahtumajärjestäjä ottaa onkeensa. Turhauttavan monta noisekeikkaa on mennyt vihkoon, kun joku signaali pätkii tai artistilla menee hermot teknisiin ongelmiin. Tai on liian lussu PA. Tuolla Pethausissa muistaakseni on melko vaatimaton. "

Tämä on kyllä täysin totta näin esiintyjän kannalta. Vaikka tulee esiinnyttyä useammankin eri bändien kanssa milloin missäkin roolissa, niin noisekeikoissa parasta on aina sellainen "mitä vaan voi tapahtua" fiilis. Joskus pahassa, mutta yleensä hyvässä. Pientä improvisaatiota tapahtuu joka kerta, vaikka nykyään pyrin melkein aina valmistelemaan setin ennakkoon jollain tavalla. Silti jännitysmomentti on läsnä AINA nimenomaan laitteiden toimivuuden kannalta mutta sitäkin helpottaa myös se, että keikkapaikalla olisi kunnossa sellaiset perusasiat kuin vaikka oma pöytä ihan jokaiselle esiintyjälle ja kiireetön hetki laitella setuppi kuntoon valoisassa paikassa. Pro tyypeillä tietty omat taittopöydät mukana, mutta ne ei ole kovin käteviä jos kurvailee pitkin maata julkisilla tai silloin kun useampi henkilö on ahtautunut pieneen Skodaan. Jossain vaiheessa soitin aina paikalliskeikat pelkästään oman kombo vahvarin kautta niin tiesi mitä tuleman pitää. Joskus se mikitettiin PA:n kautta, mutta pienemmissä tiloissa riitti pelkkä vahvistin kun kyseisestä vehkeestä lähtee sen verran paljon volaa.

Mutta joo. Kunhan hourailen kun täällä junassa on tylsää ja perse puutuu istuessa. Matkalla soinut lähinnä erinäiset popit ja rokit ja perusmusiikit, mutta spotifystä löytyi myös The Cherry Pointin Night of the bloody tapes ja tösäytin sen soimaan! CD toki hyllyssä ja tuttua kamaa ennestään ja kyllähän tätä ameriikan arkinoisea ihan mielellään kuuntelee näin perjantai-iltapäivän ratoksi.

EDIT: Quotet pois kun kännykällä operointi hankalaa :D

Heppakirjat

Kiertuekassut

Erinäisistä syistä sattui sopivasti vapaita tämän kiertueen laitamille, joten ehdin tänään kuunnella rauhassa parit "kiertukasetit" läpi.

Umpion Unsafe spacen kansista pakko mainita, että hymyilyttää. Kasetti alkaa tutulla elektroniikan ja romun kirskuvalla juoksutuksella, josta pidän suuresti. Loppua kohden siirrytään hillitympään rapinaan ja rikkinäiseltä ilmanvaihtokonehuoneelta kuulostavaan sirinään ja lopulta pienten partikkelien muodostamaan elektroniikkamereen. Merestä katolinen pappi onneksi tai epäonneksi noukkii kyytiin ja alkaa taas hälyisämpi ja romulähtöisempi lopetus.

Haudat Magneettikentät ja tuhkapatsaat alkaa rätinällä, jonka päälle ilmestyy keikalta tuttuja tuonpuoleisesta hankittuja kolahduksia ja ulvahduksia. Erilaisten äänien nopeuksia manipuloidaan ja hommaa viedään kohti matalampaa jyrinää. Rapinat ja muut taantuvat nauhasaturaatiosta tai efekteistä ruvelle, mutta rupisuuden alta paljastuu soiva sähkökello, joka houkuttelee paikalle äänen perusteella inhan jyrsijän. Keikasta totesin jo, että Haudat on Haudat, mutta pakko ihan kasetistakin sanoa, että on hienosti löydetty oma ääni ja kansista ei selviä onko tätä sen enempää joku mestari masteroinut, mutta tosi hyvän kuulonen on! Paljon on netissäkin puhuttu kaikenlaisesta kuratoinnista, mutta Hautojen kohdalla voi rehellisesti sanoa, että pieteetillä pykäilty ja harvakseltaan julkaistu - se kuuluu. Kaikesta päätellen livesetti noudattaa pitkälti nauhan a-puolen kaavaa. Ei näitä varma tarvi mainostaa, mutta jos harkitsit ostamista niin älä enää harkitse vaan osta pois!

Violent Shogunin kasetti on tuttua shogunaatin luuppaila ja syntikkaoskillaatiota. Hieno kasetti, jossa tarina kulkee ja välillä käydään jossain lofivaltakunnan laitamilla rapistelemassa, mutta sieltä tullaan pikaraide kirskuen takaisin.

Yllä oleviin vastauksiin viitaten tähdennettäköön, että keikat oli tosi hyviä, mitä nyt nillitin kauneusvirheistä kun olen etuoikeutettu näkemään nämä kolmeen kertaan. Ihan kumpi tahansa iltamista olisi helposti ollut rahan ja vaivan väärti. Keskustelu toki asiallista ja hieno kuulla, että Oulussa on puitteet kunnossa.

Tätä kirjoittaessa piti pyöräyttaa Haudat vielä uudemman kerran. Huhh helevettiläine kyl kylil osataan!

Commander15

Tämmönen nopea huomio rokkiajoiltani koskien tekniikkaa: osan hlö. koht. signaaliongelmista ja pedaalien / piuhojen hajoamisista voi välttää, tai ainakin minimoida näiden mahdollisuuden, laittamalla keissihommat kuntoon ja pedaalit lautaan.

Se on toki omanlaistansa nysväämistä ja voi vaikeuttaa osin roudaamista, mutta hyödyt tulee nopeasti ilmi kun setupin saa pystyyn pikaisesti ja pedaalit sekä piuhat pysyy jiirissä kun ne on tarranauhalla paikallaan eikä jossain pussin pohjalla kolisemassa. Käytettynä jotain Harley Bentonin Spaceship-lautoja saa 40 - 60€ hintaan, eli melko halpaa on.

Heppakirjat

#463
Oulu

Heppakirjat privaattikeikka junan kopissa narulle. Kai tästä jotain leikattua saa talteen.

Oamkin Musiikkiteknologian konsertti alkoi Basti Kuhzin infrasooniselle subwooferille ja surround-systeemille tehdyllä teoksella. Nupeista väännettiin matalia altoja ristiin rastiin ja subwooferi tärisytti lahkeita, valojen suojapeltejä, salin rakenteita ja kehoa. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa ja suosittelen ehdottomasti kaikille jos vaan on mahdollisuus. Kohokohdissa aallot keskitettiin yleisön keskelle ja tuntui siltä että pian kaikki räjähtää!

Juha Sipilä soitti hienoa taide-elektroniikkaa piezomikitetyllä laatikolla ja modulaarilla. Laatikosta lähtevät äänet nyt ovat mitä ovat. Varmaan meistä jokainen jolla on kontaktimikkejä on joskus naputellut jotain vastaavaa, mutta esityksen varsinainen idis hahmottuu kun modulaarista väännetään namiskoja ja yhtäkkiä parista kilkkeestä ja jousella soitetusta harjateräsviillosta syntyy kaikujen, loopien ja granulaarin avulla todella monipuolinen metsäfolk-kudelma, joka kuulosti paikoin ihan pändiltä.

Opiskelijoiden loppukonsertissa yhdistyi EDM-jumputus ja hieman kokeellisemmat taustapädit. Soittajilla oli selkeästi hauskaa lavalla, mutta eipä tässä mitään hirveän ihmeellistä ollut. Jotenkin aina vähän harmittaa kun lavalla on kymmenien tuhansien eurojen edestä laitetta ja lopputulos on... no kyllä te tiiäätte.

Aino Palosaari esitti läppäriltä celloteoksen, jota mainostettiin sanoilla "äärimmilleen venytetty". Odotin jotain teknologiavermeillä hidastettuja ja pidennettyjä cellojuttuja, mutta teos oli ihan perinteistä kaunista mollivoittoista kilkuttelua ja arpeggioita. Lisäksi tekniset ongelmat kuten läppärin tai efektin tms. kaatuminem keskeytti keikan. Läppärit. Ei jatkoon.

Viimeiseksi esiintynyt Hakosalo-Tuohino -duo spiikkasi itsensä sisään kertomalla, että olivat käyneet juuri esittämässä teoksen Osakassa ja nyt täällä. Sitä seurasi ankein ja hirvein kanteleen ja läppärin vuoropuhelu miesmuistiin. Tätäkö on kannattanut käydä Osakassa asti vetämässä? Jos ajatuksena on näyttää että jee meillä on reverbi ja delay niin lähettäkää Osakaan vaikka Näsiä, joka tekee reverbillä ja delaylla ja varmaan 1/10 000 budjetilla aivan helvetin paljon vaikuttavampaa kamaa. Vittu mitä rahan- ja ajantuhlausta.

Sitten siirryttiinkin hirvittävän kokoisten rullafalafelien voimin Kulttuurilaboratoriolle Steel Rääseikköön. Ja voi veljet!

Aprapatin vedossa oli tuttujen nauhojen lisäksi kottikärryssä romua. Taattua Aprapat-laatua ja hyvää hengennostatusta: Yleisön karjumisen saattelemana kottikäryt nostettiin ilmaan ja paiskattiin tatamiin. Hyvä veto jonka aikana sai todeta, että nyt riitää PA:ssa voimaa ja taajuuksia. Kirkasta ääntä josta saa hyvin selvää!

Commando 15 raasti kiertävän oskillaattorin päälle fuzzien yms. läpi teräslevyjä vastakkain. Tavallaan hommassa oli feedbackin tuntua, vaikka varsinaisen kirkkaan feedbackin tilalla oli tuo matala oskillaattoripörinä. Teräs vasten terästä oli todella raakaa. Lisäpisteet ehdottomasti siitä, että kun yksinkertaisesta setupista saa voimallista muttei hirveän monipuolista ääntä niin ei myöskään soiteta liian pitkään! Näytettiin että tällä lähtee, loppua kohden vielä parit vähän erilaiset äänet ja se oli siinä: Keikan pituus täydellinen.

Haudat Kulttuurilaboratorion äänentoistolla ja näillä taustavisuaaleilla oli kyllä sellanen veto että oksat pois. Tällä kertaa kaiken kuuli kirkkaasti ja matalat taajuudet tuntuivat palleissa saakka. Lavalla oli hyviä rokkikukon elkeitä, jotka toimi hienosti visuaalien psykedelian kanssa! Tampere nääs!

Stinkfingerillä oli samoja lähtökohtia Commandon kanssa: kontaktimikitettyä romua ja pedaaleja. Siinä missä Commando jopa herkästi teki teräsromulla hallittuja erilaisia ääniä Stinkfinger siirtyi jonnekin toisaalle äärimäisen kaaoksen tuolle puolen. Äärimäisen kaaoksen takaa löytyy tietenkin järjestys ja paketti pysyi samalla äärimäisen mielenkiintoisella tavalla kuitenkin kasassa kuin levylläkin. En tiedä mikä voima miehen repi takaisin tähän maailmaan, mutta lopulta sai tiski miksereineen kyytiä. Turha mennä pällistelemään keikan jälkeen kun kamat on pitkin lavaa. Todella kova veto, jossa oli tosi upeita, jopa Encephaloponic-henkisiä sähköviiltoja välillä!

The Räty ei nauhalla ole puhutellut pennin vertaa ja odotukset oli lähinnä "jännä nähdä mikä homma". Soundien tarkastuksessa aistit ja vähän muutakin heräsi välittömästi: jahas jahas nyt ei ollakkaan ihan peruspuuron äärellä! Varsinainen keikka oli äänenpaineen ja ennen kaikkea hyvin selkeän äänentoiston ansiosta aivan mieletön. Seppo heittämässä kultaa skriinillä ja virkamiesmäisellä otteella vedetty aivan hillitön harshpedaalisetti parhailla noisevokaaleilla ikinä?! Aivan käsittämättömän hyvä. Tällaisia livejä  kunnon äänetoistolla lisää!!

Violent Shogunissa toistui sama kaava kuon Haudat kohdalla. Hyväksy havaittu setti tuli oikeuksiinsa tässä tilassa näillä ämyreillä. Tuntui kuin Pethausin ja Pertsan keikoilla olisi nähnyt pelkän varjon siitä mitä tämä voi olla. Lopun rattleboksi + feedback -lähtöinen ääni on jotain sellaista velhohommaa ettei voi ymmärtää miten sen saa kuulostamaan noin hyvältä.

Umpion taustavideosta varoiteltiin ennen keikkaa ja olihan se veikeä. Äänen puolella taattua PD-magiaa: kädet vähän heiluu ja ämyrit vuotaa puhdasta noisetimanttia. Ei tätä tekemistä voi kuin ihailla. Joku sanoi, että on tykännyt enemmän Umpion musikaalisemmista vedoista, mutta minun mielestäni tämä alusta loppuun aika lailla harsh möly meno veto oli kunnon ämyreillä todella hyvä ellei jopa paras kuulemani Umpio-keikka.

Illan viimeisenä kuultiin Tyhjältä Päältä keikka joka oli ihan siellä samassa sarjassa taannoisen Ihmisen ikävä... -keikan kanssa. Ei tätä varmaan sen enempää tarvitse kuvailla kun että mies toimii ihan omassa sarjassaan ja ääni ja sen hallitan on yksinkertaisesti vaan jotain aivan muuta. Hiljaiseksi vetää.

Summa summarum: Steel rääseikkö oli alusta loppuun mielettömän hieno tapahtuma. Kaikilla oli lavalla juuri sitä omaa meininkiänsä ja jokaisen keikan jälkeen mietti kuulostaako seuraava tämän jälkeen miltään? Siitä huolimatta jokainen artisti veti uskomattoman hyvin enkä muista että olisin ikinä nähnyt 8 artistia putkeen siten, että yhdenkään kohdalla ei hetkeksikään olisi tullut sellainen fiilis, että loppuis jo tai keskittyminen herpaantuisi. Tähän päälle vielä sopivat väliajat haitarijazzeineen, joiden aikana pystyi vaihtamaan kuulumisia ja yhdessä pohtimaan miten voi olla jotain näin hienoa niin olo on kuin olisi ollut festareilla! Todella iso kiitos Rääseikön porukalle ja artisteille tästä illasta.


Atrophist

#464
Sunnuntainen päivystysvuoro duunissa, talo tyhjä ja varsinaisia työtehtäviä ei käytännössä lainkaan. Ei kun talon varastosta vanha CD/kassumankka ja noise_fiilistelyt tulille.

Freak Animal International vol 1 -kokoelma sisältää vähän kaikenlaista: Moozheadin aina mainiota fetissinoisea, kovanaamavoimaelektroniikkaa jne. Positiivisin yllätys on tällä kiekolla Mo*Te, jonka touhut jääneet itselle jokseenkin rikollisen vähälle huomiolle. Mutta ainakin tämän kokoelman kaksi biisiä saavat haluamaan lisää. Rouheaa industriaalia säksätystä, ilman pakkoa liikayrittämiseen.

Seuraavana vuorossa olisi ollut Finno-Ugrian Suicide Hypothesis debyyttijulkaisu Kansamme kuolema, mutta vanha mankka alkoi rouskuttaa nauhaa iloisesti kun yritin käynnistää sitä. Stinkfingerin Pussy Boy koki saman kohtalon. No, lyijykynä hätiin ja kun nämä kelaa paremmalla dekilla kerran ees taas niin eiköhän tokene. Mutta näistä raportoiminen jää toiseen kertaan.

Antipatikin Cultural Transgression tupla-CD -kokoelma on (melko) tyylipuhdas PE-pläjäys, sekä itselleni ennalta tuttuja nimiä että täysin ennalta tuntemattomia. Sekä laajuudeltaan että sisällöltään sen verran tuhti paketti, että mitään selkeää yhteenvetoa siitä on vaikea yhden soiton perusteella tehdä. Joskus kuulee sanottavan, että PE on vaikea laji, mutta pidän kyseistä lähestymistapaa vääränä. On vain lajeja jotka joko osaa ja tai ei. Kuuntelin kakkoslevyn ensin, Rectal Nylon erottuu täällä selkeästi edukseen. Death Shape ehkä täpärästi kakkoseksi? Ekan levyn ykkösnyrkiksi näyttäisi nousevan itselleni tähän asti tuntematon Uncodified, joka saa keitettyä vähistä aineksista todella perverssin sopan. Mitään karkeasti alisuoriutuvia akteja täältä ei löydy, ellei sitten sellaiseksi laske ykköslevyn päättävää Sarin Snow'ta. Kuulostaa hieman kuin tavoiteltaisiin Trepaneringsritualin minimaalimpien fiilistelybiisien tunnelmaa, mutta aika kevyeksi jää? Ehkä huomio alkaa jo hieman tähän kohtaan herpaantua.