YLEINEN NOISE FIILISTELY SUOMEKSI

Started by FreakAnimalFinland, July 30, 2023, 10:39:06 AM

Previous topic - Next topic

FreakAnimalFinland

Erittäin mainio aloitus! Formaattina kohtuullisen leppoisa jutustelu voisi olla artisteille asiallista ettei ole grillausta ja manifestien odottelua, heh! Olen monesti törmännyt artistiin joka toteaa ettei oikein tiedä noisesta ja ei ole juuri sanottavaakaan, mutta aika harva lopulta ajautuu kuuntelemaan jonkun uuden artistin haastattelua kuuntelemaan sillä ajatuksella että pitäisi tulla kattavia historian luentoja tms.
Myös osalla uusista tekijöistä voi olla itse noisen tekemisestä enemmän sanottavaa kuin tietyillä veteraaneilla joiden varsinainen tekeminen on hieman sellaista "tästä syntikasta painan ja...".  Taisi olla Noisextra podcastin puolella missä mainitsin erosta joka wanhassa UG touhussa oli suhteessa nykyiseen. Kun zinejä tuli, haastateltavat oli (tietysti jo ihan käytännön syistä) pääasiassa sellaisia jotka olivat JUURI aloittaneet. Sama homma musapuolella. Eka kassu pihalla ja zinet kilpaa haastattelee. Nykyään iso osa "mediasta" tuppaa olemaan, sekä lähestymisetavan kulma tuntuu olevan katsoa jotain vanhaa ja mennyttä nykyperspektiivistä. Ei siinäkään mitään vikaa jos nostalgian sijaan kyseessä inspiraation luomista yms, mutta noise puolella etenkin edellytykset sille että painopiste on aktiivitekijöiden nostamisessa esille, eikä kaivaa esiin reliikkejä muistelemaan että joskus tehtiin jotain. WCN podcastissä tuoreita artisteja mukana, mutta en usko että sinnekään ihan sikana enempää Suomalaisia tulossa mitä jo nyt ollut, joten Noisecast suomeksi erittäin tervetullut niin kuulisi enemmän artistien omasta suusta juttuja.
E-mail: fanimal +a+ cfprod,com
MAGAZINE: http://www.special-interests.net
LABEL / DISTRIBUTION: FREAK ANIMAL http://www.nhfastore.net

piisti

Oli hyvä. Toinen tunti ois menny helposti. Ainoa mitä jäin Vilhosta kaipaamaan lisää; namedroppailu! Sen verran levyjä kulkee käsien ja korvien läpi niin sielt ois varmaan hyviä tipsejä tippunu. Noh, pumppaan illalla sit minkä irti saan. Erittäin hyvä jakso näin!

piisti

+se et tää oli semmosta mukavaa jutustelua, jonka asialleen omistaunut toimittaja loi. Kysymyksiä oli, mut sitä omaa näkökulmaa kans! Oli pakko pyöräyttää uudestaan niin sai sen toisenkin tunnin.

V.T.R

Oli kyllä mainio aloitus ja pakko kompata, että ois kuunnellut tosijjaa vielä toisenkin tunnin. Mutta toisaalta miksei tulis joskus toinenkin jakso missä kaikenlaista "yleistä fiilistelyä."

Itse tässä bussissa matkalla Tampereelle katsomaan illan Aprapat ja Dassum keikkoja. Matkamusiikit spotifysta tällä kertaa, mutta silti kuuntelussa kamat jotka löytyy omastakin hyllystä. Anenzephalian Ephemeral dawn pyörähti tuossa ja sopii tällaiseen lohduttomaan marraskuun pimeyteen ja sadekeliin täydellisesti.

Sen jälkeen tarvi jotain nostattavaa ja nyt soi Masonna/Prurient: Annihilationism. Meinasin kirjoittaa, että taitaa olla eniten kuunnelluimpia 2023 vuoden julkaisuja itselleni, mutta tämähän julkaistiinkin jo 2022 heh! Joka tapauksessa kunnon harsh räkytystä ja sellainen levy joka valikoituu helposti kuunteluun jos valinnan vaikeus hyllyn äärellä.

Elämä hymyilee kun pitkä viikonloppu edessä ja noiset soi korvanapeissa ja parin tunnin päästä livenä!

Heppakirjat

#199
Elektronimusiikkikonsertissa oli hyvä meininki. Modulaarin patchaily kelloa vastaan oli ihan hauskaa seurattavaa, vaikkei se äänen osalta sinänsä kovin kummoista ollut. Tämän kaltaista tirkistelyä äänen pykäilyyn olisi kiva nähdä useamminkin. Ehdoton plussa videokamerasta, joka heijasti kankaalle lähikuvaa modulaarista!

Aprapat oli tietenkin helvetin kova. Taustavideolla pyöri kaivos- ja terästeollisuuspätkät. Osa ehkä itse kuvattua? Osa selkeästi vanhempaa dokumenttia. Ääni oli taattua nauhamekkalaa. Olen nähnyt Aprapatin livenä vain kahdesti, mutta molemmilla kerroilla torvi-introlla on lähdetty liikenteeseen ja siirrytty nauhalle äänitetyn korkean kirskeen ja äärimäisen kovalta kuulostavan kalskeen pariin. Taustavideossa sukellettiin kaivokseen ja lopulta tultiin sieltä pihalle. Äänen puolella keikan kaari noudatteli vähän vastaavaa.

Pena lupaili tammikuussa ja ¿toukokuussa? lisää elektronimusiikkikonsertteja. Nämä ovat ehdottoman hyviä tapahtumia ja kiva nähdä, että näihin raahaudutaan vähän kauempaakin.

piisti

Aa-a! Sitä piti sanoman. Huh|| kiitti

Tästä selällee;

https://satowhite.bandcamp.com/album/antemion

YANA-Sami kauan tehny

MT

Quote from: MT on November 09, 2023, 10:30:03 PMEnsimmäisen NOISECAST jakso eetterissä. Jakson vieraana Vilho, joka on tuttu kuumakin kuumemman Satatuhatta lafkan pyörittäjänä, The New Boyfriends noisemyllyn toisena osapuolena sekä Aprapat sooloprojektista.

Youtube nyt, kylkeen Spotify myöhemmin.

https://www.youtube.com/watch?v=NQJJEXDVco0

Ja nyt myös Spotify;
https://open.spotify.com/show/1RT9WzLKPxEzTQCRo58flY?si=zRsXARvtSXuRLWw1Wj9NRQ

piisti

Just asettelin soittimeen; Rusalka- Base Waters-cd. On ne Pohjois-pohjanmaan linkit luotettavii säätää. Suositusten perusteella. Mut joo;
 Eilisestä Aprapatista vieläkin ihan innoissaan. Olipa kyllä ääni-ja video kuvaelma! Matkalla autossa COV OPS-New Agenda. Oli jo ekalla kerralla hyvä, mut näin kymmenennen kerran jäläkee menee ihan päätyyn niinku me kirjeenvaihtajat tapaamme sanoa. Ei auta selittelyt. Kuuntele ite!
 Worth- Hamper. Ei tää vieläkään oo mitenkään parwas Worthin matsku. Ei selitä formaatti, ei mikään. Omistan varmaan sen 4/5 artistin julkaisuja ja vaikka kuinka haluisin niin ei tää silti. Ainoo selitys mulla on tähän ihan käsittämätön kakkosraita. Jos on viiden träkin pitkäsoitto niin eka on sisäänheitto. Tokassa sit jo asiaan! Tai syy joku syy olla siinä. Alle vartissa ei kannata kyllästyttää sillee et; venaa ja kestä kyllä se pipo vielä löytyy.
 Grunt- Vieraat aivot. Hieman yllätyin et kuulin et tuli live ceedee loppukesän liveistä ku Harsh Ways Fest-cd on tulossa kai lähiaikoina. Ikävä jos spoilasin jotain tällee. Mut kuunneltuani ymmärsin äänitteen oleellisuuden. Kaks keikkaa, joilla kummallakaan en ollut. Kaikista oleellisin havainto itselleni tästä on se...miten sen nyt laittaisi? Kuulostaa siltä et Gruntilla on hyvä olla vallitsevissa olosuhteissa. Tinkimättömästi vääntäny sen kolkytvuotta. Joku voi heittää hyvän keikan jossain, ja erittäin hienoa nii, mut sit ku tehään keikka niin tehdään se Ihan Vitu-Hyvi. Et tää on nyt tätä! Ja lyriikoiden suomeksi artikulointi on vaan niin paljon paikkaan ja aikaan sitovampi elemetti ku joku näennäisesti kaikille muka avautuva englanniksi käännetty huutaminen.
Ja nää on vaan ihan tän näkiksii jostain levyistä. Tehkää kaikki lisää just sitä mitä tulee. Ugh!

Heppakirjat

#203
Noisecastista sanottuun ei mitään lisättävä. Hyvä o! Vähän jaksossa jutusteltua liipaten: Pena soitteli eilen Kartiomusiikkia Pethausilla. Kartio on ehdottoman kova. Blipblop ja väleihin hyvät feedbackit ja silleen. Kartion jälkeen esiintyi Fågelbörs, joka soitti ihan pätevää vapahtavaa jazzia. Ehkä joku inasen hälyisempi vapaa jazz ja noise olisi toimiva kombinaatio iltaan, jossa yleisö altistuisi monelle. Crossover kuulostaa lähtökohtaisesti paskalta idealta, vaikka Keräsen joskus jonkun Large unitin kanssa livenä olen nähnytkin. Mutta joku todella kova noiseakti ja perään kovat friitykitykset olis paikallansa.

Summa summarum tästäkin viikonlopusta: ihmistä hemmotellaan kun on kahtena iltana peräkkäin kovat melusetit! Mikä aika olla elossa.

FreakAnimalFinland

Mika Vainio "20' to 2000" mCD. En muista milloin tullut hankittua. Ehkä vuosikymmen, ellei pari sitten, mutta vasta juuri äsken tsekkasin netistä lisätietoja ja huomasin että tämähän kuuluu isompaan sarjaan. Ja oikein historiallinen julkaisu kun 12x mCD setti päätynyt museoon, hah!

Quote20' to 2000 - twelve releases about the cutting edge of the millenium.
First digital sound carrier which made it into the collection of the Museum of Modern Art/MoMA.
The 12x CD set is completed by a special "magnetic link system" which joins the individual clam shells to form one object. The 12 magnets come in a sealed "20' to 2000 construction kit" extra bag, containing following additional contents: a 2-sided instruction sheet by BLESS packaging systems, a postcard listing all artists plus credits, two glossy b&w Raster Noton postcards, and a sealed clear plastic bag with a pin (exclusive to this release).

Oli muistikuva että tämä ei olisi varhaista Vainiota, eikä se tietenkään olekaan, kun kyse ysärin loppupuolesta, mutta onhan siitäkin jo aikaa! Muistan kun sain kassu kopiona "Metri" levyn ja olin ihan äimänä että mitä tämä on, kun levy niin minimalistista signaalia ja tavallaan meluksi laskettavat biisitkin niin kirkasta sähkö signaalia että ensin inhotti ja sitten innostui kun päivä toisensa jälkeen kuunteli. Tällä levyllä hieman samoja fiiliksiä. Lähtee käytännössä ihan harsh noisella ja sitten edetään sähköiseen minimalistiseen droneen. Ei biittejä, ei selkeitä rytmejä. Vuosien varrella tullut haalittua aika reippaasti Vainion kamaa, vaikka tietyssä vaiheessa aversio "teknoa" kohtaan oli melko iso. Uskoisin että edelleen puuttuu hyvin olennaisiakin juttuja, mutta toisaalta Vainion installaatio kirjaa lueskellessa tuli hyvin selväksi ettei ehkä edes tarkoitettu sellaiseen "kaiken haalimiseen". Kirjan toimittanut tyyppi kertoo hankaluuksista kun Vainio ei itse dokumentoi tekemisiään ja oli vaikeaa saada mistään tietoa mitä se tarkalleen on tehnyt ja mitä missäkin galleriassa oli. Kirja oli tehtävä sen pohjalta mitä tietoa ja dokumentaatiota oli säilynyt. Tämä oli siis tilanne kun mies oli vielä elossa! Tuntuu jotenkin mukavan "UG" asenteelta joka on raju antiteesi sellaiseen taidemaailman CV obsessioon että jokainen pikku juttu pitää olla merkattuna ylös tai "urasta" ei ole mitään näyttöä?

T.E.F. / Bastard Noise collab CD
Eric Wood lähetti taas kaikki uusimmat levyt ja mies tykittelee edelleen aktiivisena ja homman nimi on usein "sitä samaa" henkisesti tietty oskillaattori pörisee ja ulisee ja päälle öristään ja rääkäistään protestilauluja eläinoikeuksista ja luonnonsuojelusta. Tavallaan jopa ihailtavan suorasukaisia idealistisia suunsoittoja, joista tulee mieleen enemmän nuorisopunk kun vanhan ukon angsti. Ihan mielellään ne uudetkin levyt kuunnellut, mutta yhteistyölevyt voi olla tällä hetkellä Bastard Noisen voimavara. Kun oma äänipaletti on ajettu niin minimiin, on hyvä että siellä on joku toinen taho tuomassa lisävivahdetta. Ja niitähän on ollut aika monta. Tämä hieman vanhempi TEF collaboraatio on aikas kova instrumentaali sähköisen harsh noisen yhteistyö. Sopiva mitta ja CD formaatilla säilyy oikein kristallinen ja kova soundi.
E-mail: fanimal +a+ cfprod,com
MAGAZINE: http://www.special-interests.net
LABEL / DISTRIBUTION: FREAK ANIMAL http://www.nhfastore.net

piisti

Innostuin bandcampistä tehtaan varjoissa Genetic Transmissionia kuuntelemaan. On kyllä tutustumisen arvoinen nimi ihan jokaiselle tätä keskustelua tavaavalle. Taannoin discogs-tilauksen yhteydessä puolalainen myyjä ilmoitti luopuvansa kaikista Genetic Transmission-äänitteistään. Alkuperäisistä. Osan uusinta painokset olin paikallisesta levykaupasta ostanut, joten "vain" loput tuli ehdottomasti hommattua. Voisin pyöräyttää levyt järjestyksessään himassa ja laittaa vaikka tänne ajatuksia jos jotain huomion arvoista pätkähtää mieleen.
 Rupu Tapes julkaisi Touch Starved/Biofimi kasetin, jonka pelkkää bandcamp versiota olen tässä kuunnellut muutaman kerran. Eritoten a-puolta. Äänitteestä olisi saanut ehkäpä hieman kuuntelija ystävällisemmän artistien järjestystä vaihtamalla...jää nimittäin  Biofilmin surinat auttamattomasti jalkoihin TS-myllyn jälkeen!
 Touch Starved on näitä artisteja,  joilta toivoisi helpommin saatavissa olevia äänitteitä. Lähinnä pieniä kasetti painoksia. Joku pitkäsoitto cd olisi ihan relevantti tässä vaiheessa, ettei tarvitsisi jonkun bandcampin varassa kituuttaa.
 Mauro Dicidocia menee yllä mainittuun kastiin. Näemmä Torban julkaisemisen kanssa jatketaan samaa hankalasti tavoitettaa linjaa. Tai sitten vain elän utopiassa, jossa ähinät, surinat ja muu hälyääni ovat jokamiehen oikeus. Ellei suoranainen velvollisuus. Abhorrent A.D lupaili jo hyvä tovi sitten sitten Torba kokoelma CD;tä. Eipä ole näkynyt toistaiseksi.

FreakAnimalFinland

Olikohan suomesta yleisöä Rituals Over Limburg-17/18 festeillä? Bändeissä aika läjä suomalaisia. Jotain rapsaa kiinnostaisi jos siellä oli käymässä? Kiinnostaisi kyllä, mutta aikataulullisesti ei pystynyt.
E-mail: fanimal +a+ cfprod,com
MAGAZINE: http://www.special-interests.net
LABEL / DISTRIBUTION: FREAK ANIMAL http://www.nhfastore.net

Manhog_84

Quote from: FreakAnimalFinland on November 20, 2023, 10:12:13 AMOlikohan suomesta yleisöä Rituals Over Limburg-17/18 festeillä? Bändeissä aika läjä suomalaisia. Jotain rapsaa kiinnostaisi jos siellä oli käymässä? Kiinnostaisi kyllä, mutta aikataulullisesti ei pystynyt.

Just olin kirjoittamassa: https://special-interests.net/forum/index.php?msg=103379

FreakAnimalFinland

Uudessa INFERNO lehdessä on kolumni joka käsittelee kotimaista melua ja transgressiivisia elementtejä. Jukka Hätinen ottaa kantaa Läjä ja Markkula hommiin sekä hieman pui genren meininkejä muutenkin. Jos ei metallit kiinnosta, voi ehtiä jossain marketissä pläräämään sivulle 14 ja tsekata kun noiset "isossa" mediassa!
E-mail: fanimal +a+ cfprod,com
MAGAZINE: http://www.special-interests.net
LABEL / DISTRIBUTION: FREAK ANIMAL http://www.nhfastore.net

FreakAnimalFinland

Hieman tuntemattomamman suomi noisen tiimoilta, RMSS teki taas pari kassua ja helvetin hyviä! Huh huh.. Ilmeisesti suht' minimaaliset painokset tulleet mutta nyt viimeistään alkaa olla ihan maailmanluokan noisea!
Uusin Kylmäkovamaa kassu meni tosi äkkiä, mutta jonkinlainen lisäerä tulossa viikon parin sisään. Helvetin hyvä oli Harvey's girl kassu.
Isä Kosminen kassu kans tuli ja meni, mutta tällä kertaa aiempaa matskua vielä parempi. Jos ekalla kuulemallani kasetilla oli vielä hieman yhden sormen kiippari "kuvioita", nyt homman nimi sähköisempi industrial noise.
Piessa Ablaation kasetti myös helposti projektin paras! Tässä on nämä jonkin sortin nuhaisen villasukkanoisen hyvät puolet hallussa. Ruttuista, pölyistä ja nuhruista soundia, hieman akustisia ääniä ja rural vibes vahvasti pikku oksanpätkien ja DIY leimasinmeininkien muodossa.

Ulkomaiden artistien matskuista, viimeisimpänä joka pääsi oikein kolme kertaa putkeen kuunteluun on Arum Lilies "Subsurface Aquifers" CD. Mainospuhe taitaa mainita että kyseessä olisi power electronics julkaisu... noh noh.. ehkä! Yhtä lailla matskua voisi verrata johonkin broken noise / lo-fi pölyiset villasukat touhuun, jossa on vaan silloin tällöin pätkä alas pitchattua vokaalia tai jotain sample pätkää. Musiikilliset yhtäläisyydet varsinaiseen PE matskuun on melko etäiset, eikä se edes ole negatiivinen määre. Ennemmin jotain Eric Lunde meets Sewer Election tms.. joka kuulostaa helvetin hyvältä. Samplenä toimiva pätkä ei oikeastaan kuvasta albumin kokonaisuutta kovin hyvin.  https://www.youtube.com/watch?v=-u_Uc3hFt4U

Edeltävä levykin oli todella hyvä ja melkein ihmetyttää ettei siitä ole juuri mainintoja ollut. Ehkä assosiaatio "death industrial" ja "PE" touhuihin ajaa pois otollista yleisöä? Tarjolla olisi epävireistä flyygeliä, kassukihinää, kontaktimikkirätinöitä, aavemaisia nauhamanipulaatioita ja vaikka mitä. Luulisi että kelpaisi!
https://soundcloud.com/death-continues-records/arum-lilies-the-maniac

E-mail: fanimal +a+ cfprod,com
MAGAZINE: http://www.special-interests.net
LABEL / DISTRIBUTION: FREAK ANIMAL http://www.nhfastore.net