GRAY RITUAL 2
6.11.2024 Helsinki
Olin liikkeellä tällä kertaa jotenkin hyvin kriittisin korvin varustettuna tai ainakin FA:n positiivisiin fiilistelyihin verrattuna tuntuu siltä. Alla olevilla subjektiivisilla näkemyksillä ei ole luonnollisestikaan tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä, vaan todeta rehellisesti mikä tuntuma vedoista jäi. Tai ehkä yritän selitellä parhain päin sitä, että olen oikeasti aika mulkku jätkä...
HOME & ATROPHIST avasivat illan ja teknisestä hämmingistä ja tietynlaisesta harhailevasta otteesta huolimatta tuli spontaanisti tokaistua keikan loputtua, että tämähän oli oikeasti varsin hyvä! Setti alkoi vuorottelulla, jossa aluksi Home loihti ilmoille jonkinlaisen rutisevan loopin, Atrophistin sytytellessä tavaramerkiksi muodostunutta mustaa kynttiläänsä, ja seuraavaksi Atrophist käänteli nupikoita, Homeen odotellessa vieressä. Jotain rehellistä ja jopa sympaattista tässä vedossa oli ja lopun vähäeleiset feedbackilla maalailut tuntuivat olevan sen parasta antia.
Seuraavana rymisteli EDGE OF DECAY & KITU -kollaboraatio ja sehän oli ihan perusvarmaa tekemistä. Kitu tuntui hierovan hieman teknisemmän kuuloisia täyteläisiä pohjia, jonka päälle EoD-päämies rytyytti kontaktimikillä johon päätyi huutamaan tuttuun tapaan. Oma preferenssini on kuitenkin sellainen, että olen hieman allerginen tällaisille jamityyppisille keikoille. Joskus niissäkin toki tulee huikeita juttuja kun palaset loksahtavat kohdalleen, mutta nyt Kitun avaruusmuljaukset ja kontaktimikitetyn foliovuoan yksiulotteinen piippaus eivät ihan puhutelleet. Oikeastaan ihan jees, mutta toisaalta vain sitä.
CIRCLE OF SHIT on sellainen projekti, että se ei esteettisesti ole ihan minun kamaani. Visuaaleissa on usein tietokone-glitch-henkeä ja tarkoituksellisen hutaistun tuntuista asiaa. Lisäksi saundipaletti on on myös monesti melko kylmiä sävyjä ja väärällä lailla viimeistelemättömän puolella. Keikalla miedosti säröytetyt musiikkiklipit seurasivat toisiaan ja osion vaihdokset eivät tuntuneet johtavan oikein mihinkään. Samalla paineltiin kaulavaltimoon kontaktimikkiä hieman teatraalisen oloisesti. En tiedä oliko setti melko pitkä vai tuntuiko se vaan siltä, mutta myöhemmin päästiin meluisampaan asiaan mainittavia voittoja saavuttamatta.
APRAPAT veti saman setin kuin taannoin Kammiossa ja se oli tälläkin kerralla todella mestarillinen, aika kului kuin siivillä. Rikas äänellinen paletti vyöryi ulos kaiuttimista ja samaan aikaan soimassa oli aina juuri sopivasti tasoja, ei liikaa eikä liian vähän. Vilhon 100% läsnäolo ja huolellinen äänten muovaus mikserin parissa sekä neliraiturien kasettipesien napoja rääkäten oli aika taianomaista seurattavaa. Setissä tosiaan oli paljon substanssia ja niin sanottuja taiteellisia arvoja, mutta mikään osa-alue siitä ei silti ollut kuivakkaa tai teennäistä. Musikaalisia häivähdyksiä, orgaanista rouskutusta, ja tukka lepatti matalista taajuuksista. Loppuun vielä vaskipuhaltimien kuuloisia rääkäisyjä pellillä hivellystä kottikärrystä. TOP3 meluartisteja maailmanlaajuisesti tällä hetkellä!
ÚTBURÐUR löi kehiin äänipankki-kaman kuuloisen polveilevan basaribiitin heti keikan alkumetreillä ja sen tyyppinen ratkaisu normaalisti närästää itseäni, mutta nyt päätin kuunnella esityksen avoimin mielin. Oikeastaan vieraannuttavan nykyaikainen äänimaailma oli aika tyylikäskin, eikä itseäni rassannut edes parjattu kitarasaundi. Mutta se mikä rassasi oli se, että homma ei edennyt lähtöideoista oikein mihinkään. Keikka oli aivan liian pitkä ja valitettavasti mieleen hiipi mielikuva siitä, että nurkan takana oli käyty polttamassa savut ja sitten rakastuttu hieman liikaa omaan vispaamiseen lavalla. Tuollainen pitkä muoto toimisi ehkä levyltä paremmin, jonkinlaisella selkeällä kaarella varustettuna.
MAX JULIAN EASTMAN, no juu... Esitys tosiaan kesti noin kymmenen minuuttia ja jäi vähän epäselväksi miksi se päättyi niin äkkiä. Nauhalta tuli ärsyttävän kuuloinen mölinä-vokaalilooppi, jonka päälle artisti huuteli ja kikatti nauhuriin, välillä röökiä imien. Lavalla ei ylletty tarpeeksi hulluun meininkiin vaan jäätiin hieman nahistuneeseen "katsokaa kun olen kreisi" -tasoon. Tykin PA:n ansiosta kaapeli irti -henkinen matala häiriöääni kuulosti hetken aikaa aika makealta, mutta siitä ei tosiaan pötkitty pitkälle ennen kuin setti jo loppuikin. Bandcampista tuli lyhyesti tsekattua artistia ennen keikkaa ja vaikutelma oli, että luvassa voisi olla ihan mielenkiintoista nauhojen kanssa pelaamista. Tämä show ei kuitenkaan vakuuttanut eli ei varmaan tule tsekattua jatkossa ilman pätevää syytä.
Kritiikistä huolimatta on todettava, että jokainen esitys herätti kyllä ajatuksia ja keskustelua, eli olivat kaikki omalla laillaan ihan mielenkiintoisia. Useamman hepun kehuma PA tosiaan oli mainio ja erotteleva, ja monia vanhoja ja uusia tuttuja tuli tavattua paikan päällä. Tapahtumana siis ehdottoman positiivinen kokemus vaikkakin kestoltaan suht raju arki-illalle.
Yöllä kotipihassa purin autosta hyvän nipun äänitteitä, neljä kassua ja viisi cd:tä, joten tutkittavaa riittää myös tuleville päiville. Ehkäpä eniten odotan Finno-Ugrian Suicide Hypothesis -kasetin korkkaamista, sillä olen jo pidempään halunnut tietää miltä se kuulostaa.
