YLEINEN NOISE FIILISTELY SUOMEKSI

Started by FreakAnimalFinland, July 30, 2023, 10:39:06 AM

Previous topic - Next topic

FreakAnimalFinland

Viime päivinä soinut noisen ohella myös jonkin sortin ambient / drone hommat aika paljon. Kristoffer Oustad saattaa osalle Suomessa olla tuttu lähinnä Stromstad collaboraatiosta, jossa Strom.ec ja Oustad kimpassa. Kova levy. 10 vuotta omasta edellisestä levystään, tämä uutukainen soinut jo kolme kertaa ja fiilikset on sellaiset että... tämähän on hyvä! Contrastaten jäsen vetää hitusen puhuttua pätkää levyn lopussa, mutta muuten kuulostaa että voisi olla jonkun leffan soundtrack.
Se on itselleni usein se dilemma. Tavallaan kun on hyvää ja korvanmyötäistä kamaa, mutta samalla on fiilis että ei tässä kuuntele levyä tai artistia, vaan jotain filmin taustamusaa. En edes tiedä miksi tästä fiksaatiosta ei pääse eroon, sillä toisin kuin monet intohimoiset soundtrack kerääjät, itse taas pidän oikeaa musa albumia ihan eri tasoisena asiana kuin soundtrackiä. Ei sille mitään järkevää selitystä tai kovin pitäviä perusteluja ole. Pelkkä pers' tuntuma, jota ei tähän mennessä ole voinut karistaa.
Siitä kuitenkin seuraa että Oustadin levy on erinomainen juuri siinä kategoriassa, etten miellä tätä sinne noisen, death industrialin, ambientin jne UG musan standardeille, vaan tälläisen nykyajan syntikoiden mahtipontisten mattojen ja siistin tuotannon levytykseksi. Siinä kategoriassa ja tällä kuvituksella, jossa eeppistä pohjoista luontoa jne, kova levy.

MOLJEBKA PVLSE "An Expression Of A Poetry That Was Lost" cd taas yllätti. Projekti kävi Suomessa keikalla jo varmaan parikyt vuotta sitten ja vaikka jokunen levy kertynyt, ikinä ei ole ollut sellainen erityisen haussa oleva artisti. Nyt täytyy hieman mietiskellä onko tullut missattua jotain olennaista. Uusi albumi on 4 hengen kokoonpanon nykymusiikki/drone teos, jossa elektroniikasta vastuussa olevan Mathiaksen lisäksi on basisti ja sitten harpun ja pianon soittajat. Hitaasti vellova ja harkitun riisutun oloisesti etenevä levytys kuulostaa todellakin sellaiselta "oikealta taidemusalta", ilmaisun positiivisessa merkityksessä. Ts. soittajilla on ajantajua ja tyylitajua ja ei vaan roiskita jotenkin... vaikka sinänsä pohjavire onkin staattinen ja sisältää vielä sen "UG musa" viban jolloin ei tarvitse pidellä naamaa myötähäpeästä kun musakoulu nörtit heiluu kastanjetit ja triangelit kädessä vaikka koko maailma parempia soundeja täynnä.

Taidemusasta puheen ollen:
https://sonoluminuslabel.bandcamp.com/album/ubique
Hieman vituttanut kun Anna Thorvaldsdottirin uutta levyä ei tunnu saavan oikein mistään. USA:n lafka ei vastaa jos siltä kyselee tukku mahdollisuuksia tai kuka olisi nykyään euroopan tukkumyyjä. Ennen osaa levyistä sai Sonyn kautta, ei ehkä ollut riittävää kysyntää. Suomessa ei Fuga kaupittele. Euroopassa jostain nihkeästä saksan amazonista voisi tilata. Ehkä albumin tuoreus tarkoittaa että sitä on vielä jossain vaiheessa fyysisesti saatavilla, mutta 45 minsan albumi on ihan kannattava tsekata bandcampistä tai muista striimeistä. Vaihtelevampi kokonaisuus, jossa monia lyhyitä pätkiä peräjälkeen. Huilut, jouset, elektroniikka, ihmisääni. Monesti kuulostaa kuin pärskittäisiin didgeridoon kautta mutta sitä ei kreditseissä mainita. Kontrasti on hyvä kun lähes hahmottomasta kokeellisesta äänestä siirrytään melko nostalgisen sentimentaaliseen jousi sävellykseen ja toisinpäin. Toivottavasti levyn saa ihan fyysisenä hyllyyn!
Anna Thorvaldsdottir on tällä hetkellä residenssissä suomessa. Syksyllä meni jo ohi Aerial esitys. Tiedossa oli, mutta kaikkea muuta touhua niin paljon. Tulossa vielä useampi muu. En ole vielä muuta ehtinyt kuin katsella että osa päivistä näyttää osuvan omien keikkojen kanssa päälekkäin joten se siitä..
https://www.annathorvalds.com/performances
https://helsinginkaupunginorkesteri.fi/fi/residenssisaveltaja
E-mail: fanimal +a+ cfprod,com
MAGAZINE: http://www.special-interests.net
LABEL / DISTRIBUTION: FREAK ANIMAL http://www.nhfastore.net

Manhog_84

Quote from: FreakAnimalFinland on December 04, 2025, 10:32:57 AMMOLJEBKA PVLSE "An Expression Of A Poetry That Was Lost" cd taas yllätti. Projekti kävi Suomessa keikalla jo varmaan parikyt vuotta sitten ja vaikka jokunen levy kertynyt, ikinä ei ole ollut sellainen erityisen haussa oleva artisti. Nyt täytyy hieman mietiskellä onko tullut missattua jotain olennaista.

Dvnkl on hyvä! IMO paras mitä näiltä olen kuullut. Soundtrack-musan ongelma voi olla, että sen pakostakin yhdistää elokuvaan eikä sitä osaa ajatella omana teoksenaan. Tässä tapauksessa mitään elokuvaa ei ole, mutta syntyy miellyttävä Blair Witch Project -fiilis ja assosioin levyn sen kaltaiseen kuvastoon mielessäni. Äänimaailma kun koostuu oksien räsähtelystä, luonnon äänistä, sirisevästä dronesta ja alkupuolella selkäpiitä karmivasta naisen hönkäilystä.

FreakAnimalFinland

Myös se ominaisuus, että liikkuva kuva voi määritellä aika paljon mitä musiikilta vaaditaan. Jonku helppo ja tuttu, oikein vimpan päälle genre äänimaisema, jota generoidaan ilmeisen automaattisesti, samanlaisella innovaatiotasolla kuin leffojen "orkesteri pauhaa" -meiningit, joissa on sellainen mössö ääntä jota ei kyllä kukaan kuuntelisi "sinfonisen musan teoksena", ilman että siinä juoksee sankarit pelastamassa maailmaa, heh... Tai vaihtoehtoisesti se "minimalismi", joka ilmenee lähinnä tämän hetken syntikoiden muhkeiden äänien esittelyn tyyppisinä "teoksina".

Eilen juuri yhtä levyä kuuntelin jossa ihan valehtelematta suurin osa kamasta sellaista että sormi kiipparin nappulalle ja sitten soi yhden soinnun synamatto, sillä yhdellä valmiilla soundilla. Herää kysymys kuka sen musan varsinaisesti tehnyt, jos sävellystä ei oikeastaan ole ja soundi on valmiin laitteen ääni?

No, hyvää matskua kyllä pilvin pimein, niin ei tarvitse jäädä tuollaiseen jumittamaan. Aika paljon tullut käytyä läpi hieman vanhempia kassuja jotka maanneet Sarvessa laatikoissa venaamassa milloin menevät soittimeen. Nyt kun ei ole levysoitin vielä kytketty, kassuista kaivanut esiin kaikenlaisia erikoispakattuja ja hieman hankalasti aukeavia julkaisuja jotka olen pistänyt laatikoihin odottelemaan. Hospital prod etenkin kunnostautunut siihen että osa kassuista ei ihan helpolla aukea. Aiemminkin maininnut, mutta Yellow Gas Flames tuntuu nyt kolisevan paljon enemmän kuin aiemmin! Nyt kun nappasi jotain noita over-sized minigrip pussi kassuja kuunteluun, siellä on sellaista mainiota kamaa joka on juuri kasetille sopivaa. Jos kyseessä olisi LP/CD, sitä miettisi että onko tämä nyt parasta mitä albumille kannattaa laittaa?! Kasetilla taas oikein huokaisee helpotuksesta kun artisteilla ei usein ole tarvetta esitellä taitoja tms, vaan tarjolla joku suht simppeli toimiva idea joka... no, toimii!

Juuri WCN haastattelussa ollut Viodre yhteistyö kassu A Fail Associationin kanssa pyöri myös. Se on itseasiassa enemmän collab homman sijaan niin että AFA pyöräytti V sourcet oman gearinsa läpi ja homman nimi paljon enemmän työstäjän kuin source miehen oloinen.
E-mail: fanimal +a+ cfprod,com
MAGAZINE: http://www.special-interests.net
LABEL / DISTRIBUTION: FREAK ANIMAL http://www.nhfastore.net