Viime viikonloppu oli itselle suurimmilta osin kiireinen ja stressintäyteinen, mutta loppujen lopuksi todella antoisa sekä tavallaan ihan ylpeyden aihekin, harvemmin pääsee olemaan mukana toteuttamassa näin siistejä juttuja. Vähän tosin harmittaa aina, ettei kenenkään kanssa ehdi istumaan kunnolla alas ja juttelemaan, kun pitää olla poukkoilemassa aina jonnekin.
Perjantai oli varsin rankka; aamuviideltä herätys, kahdeksan tunnin työpäivä ja melkein suoraan venuelle pistämään mestoja valmiiksi. Alkoholia ei warmuppina viitsinyt pahemmin nauttia, sillä tahto päästä kotiin nukkumaan ilman sen aiheuttamia uniongelmia oli suurempi. No can do.
Pain Appendix oli todellakin "meluisampi" kuin viimeksi, mikä on mielestäni vaan ihan positiivinen juttu! Peten yleisön myllyttämisen kaveriksi sopii mielestäni karskimpi kaahaus.
Fecalove ei ainakaan aluksi meinannut säväyttää. Ymmärsin mitä haettiin, mutta ehkä juurikin puutteellinen kalusto ja tekniset ongelmat söivät vähän fiilistä. Loppua kohden, kun vokaalit tulivat mukaan niin meiningistä tuli uskottavampaa ja päätti vedon vielä positiivisesti.
Kojon ja Mr. Jazzhandin kanssa tuli vaihdettua pari sanaa herran taustavideosta, josta päästiinkin puimaan Euroopan sisällä pohjoisesta etelään siirtyessä muuttuvaa moraalikäsitystä sekä yleistä eroa siihen, mikä nostaa kulmakarvoja pystyyn missäkin kulttuurissa. Sekulaareina tapaluterilaisina, joille muitten miesten paljaat sukuelimet eivät ole mitenkään uusi juttu, ja joilla kansakuntana on vielä varsin tuoreessa kollektiivisessa muistissa niin Jumalan teatterit kuin Teemu Mäen kissavideot (puhumattakaan kotimaisten meluartistien jo klassikoiksi nousseista videotaideteoksista), niin jauhomatojen päälle runkkaaminen, mustakalan kanssa kullin hiplailu ja muu maskuliininen törky ei herätä suomalaisessa melumiehessä ehkä niin suurta tunneryöppyä kuin katolilaisessa häpeäkulttuurissa kasvaneessaa giallo-pervossa. Oli pointti sitten shokeerata, vaivaannuttaa, iljettää, olla osa ekshibitionistista performanssia tai ihan vain taidetta tai yleistä ryönää, niin jäi sellainen fiilis, että tässä mennään jotenkin perse edellä puuhun paikkaan ja aikaan nähden. Mutta tykkää ken tykkää!
Olssonin setti oli yksi parhaiten mieleen jääneitä ja itselle viikonlopulta parhaiten joukosta erottunut veto! Painostavaa dronea ja taustanauhan päälle harkitusti soviteltuja äänipaletin eri sävyjä. En ole varmaan ainut, joka voisi kuvailla hyvää puolen tunnin vetoa vahvan Coil-maiseksi. Artistisesti erittäin näyttävän taustanauhan lisäksi oikeuksiinsa pääsivät mukavasti venuelle ihan lähiaikoina hommatut uudeta lavavalot, jotka värjäsivät seinät antaen jopa psykedeelisen tunnelman. Papukaijamerkin heitän vielä lopuksi volatasosta, kahden aikaisemman ryöpytyksen jälkeen oli mukava katsoa keikkaa ilman tulppia.
