QuoteSaa oikein istua penkille ja korkata eväsjuoman esiin ja fiilistellä, eikä kantaa tavaraa ja hikoilla ja odottaa.
Oli kyllä taas helvetin hyvä! Sellainen keikka taas, että jos pihalla olisi ottanut koko paikalla olevasta jengistä ryhmäkuvan, olisi ollut suhteellisen kattava. Ei ollut oikein mitään mahista edes jutskailla kuin kourallisen kanssa ja osaa ehtii sitten morjenstaa ens kerralla.
Näsiä & Metsäkirkko oli hiljaisen rauhallinen, tarkkaan harkittu kokonaisuus, jossa oli niin puhaltimien dronetusta, rapinaa ja rahinaa, aavemaista musiikkia, yleisön seassa pidettyä puhetta, jopa meluisampaakin kirskettä joka pidettiin äänenvoimakkuudeltaan maltillisena. Ei tarvinnut tulppia nyt ja sai hienosti selvää kaikesta mitä tapahtui ja luontokuvaa koko kankaan täydeltä ja edessä kolme miestä jotka verkkaiseen touhusivat ja välillä myös kävivät yleisössä istumassa jos ei ollut syytä olla lavalla. Toivon mukaan tuli hyvä tallenne! Tätä voisi kuunnella mielellään uudelleen audiona.
Ahola & Silander, sitä kehaissut monesti että näillä tosiaan live meininki todella hyvin hallussa! Aina hieman erilainen, aina valmiina uudistamaan, mutta toisaalta siinä on jotain omaa toimintatapaa läsnä eikä kuulosta muiden keikoilta. Synavetoista tuuttausta pitkälti ja näillä äänentoistoilla erinomaista kun sai tosiaan kuunnella ilman tulppia niin yksityiskohdat paremmin aivolohkoon. Bassotaajuudet muljahteli ja narskuvasti soivia korkeampia ääniä. Efektoitua manaavaa vokalisointia ja hieman kuihvahko iso shaker.
The Fuckings oli tavallaan tyylipuhdasta vintage old school noisea. Puhuttiin keikan jälkeen miten Lasse Marhaugin uudessa lehdessä Government Alpha haastattelussa puhutaan että Japanissa alan miehet analysoineet maahan neljä ei aikakautta. Monelle "ysäri noise" on yksi käsite, mihin saattaa kuulua myös kasarilla aloittaneet tekijät, mutta lehdessä oli esimerkein listattu useampi aikakausi/tekijät. The Fuckings hommassa on sellainen varhaisen Hijokaidanin ja free music impro pärinän Borbetomaguksen ja sen suuntaisen meininki. Ei varsinaisesti rakennetta eikä päätä tai häntää, vaan metelöidään ihan metelöimisen ilosta. Tässä piti jo eturivissä pistää tulppaa korvaan kun vahvari rutisee suoraan naaman edessä. Ainakin näillä soundeilla toimi hyvin ja oli likaista ja jotenkin rikkinäistä vahvari soundia ja rumpali jaksoi kahistaa peltejä ja vispata settiä aktiivisesti.
Abysse Des Ames esiintyi rivissä lavan toisella laidalla, siten että ainakaan itse en oikeastaan nähnyt kuin reunimmaisen jäsenen tekemisen ja muut jäi sinne varjoon laitteistopinojen taakse. Ehkä taaempaa, korkeammalta näki paremmin? Ei sinänsä mitään muuten valittamista, kuin siksi että bändi kun soittaa laitteitaan, olisi ollut hauska nähdä sitä konkreettista käden liikettä ja soittoa. Kaikenlaista syntikka ja elektroniikka vehjettä, mutta mittavasti akustisten soittimien ääntä. Jousia, puhaltimia, yms.. tämähän alkaa kuulostaa.. pitäisikö sanoa oikealle taidemusiikille! Siis hyvässä mielessä. Noiseporukan ohella voisi hyvin olla edukseen ja tehdä vaikutuksen jossain puvut päällä konserttisalissa istuvalle yleisölle!
Halo Manash veti tällä kertaa soolona ja toimi hyvin! Merkittävä osa livesoitosta muodostui symbaalin soittamisesta ja sen efektoinnista. Taustalla hitaita muutaman nuotin basso drone kuvioita. Jousella ja muilla objekteilla soitettu symbaali on hyvin monipuolinen instrumentti. Sihisee, narskuu, kolisee, ujeltaa. Taustavideoilla pyöri itse kuvattuja metsä ja järvi tunnelmia. Keikan jälkeen tuli puhuttua artistin kanssa siitä miten monesti tämän ryhmän tekemiset assosioi jotenkin toismaailmaiseen ja jopa kuolemaan, mutta esimerkiksi tämän keikan fiilis oli oikeastaan päin vastoin? Vaikka videoissa tavallaan aavemainen tunnelma, kun pimeää metsää jossa puiden piikikkäät oksat hohtaa valossa, tai vesi liplattaa metsän päällä, tai vedenalaisella kameralla kuvattua kamera-ajoa järven pohjasta ja yht'äkkiä kuvaan ilmestyy hauki, joka näyttää omassa ympäristössään melkein epätodelliselta kun tottunut enempi näkemään marketin kalatiskillä. Silti kaikki on oikein tuollaista elämän kuvaamista ja todellisuuden kuvaamista. Siten ettei läsnä ole tyypillinen pastoraalinen viba, vaan elämänvoimasta ja hienoudesta huomioidaan juuri se idealisoidun "kauniin luonnon" alle jäävä. Ja todellakin luonnollisuudestaan huolimatta, se on ihmisen arkikokemuksessa usein aika kaukainen ja jopa mystinen, kun harvemmin havaintoperspektiivi on naama rantaliejussa -tasolla. Sinänsä toki voimme puhua edelleen mystiikasta. eli vaikka luontomystiikkaa jossa ihminen kokee olevansa osa maailmaa, eikä sen hallitsija ja tuo maailma myös on äärimmäisen mielenkiintoinen ja "outo" jos vähänkin astuu sellaisen arki-ihmisen näkökulman ulkopuolelle.
Ts. oli kyllä helvetin hyvä keikka kun siinä pikku kanisteriviini hörpyin ja drone äänien lomassa ajatukset lähtee pyörimään päässä.
Keikka loppui ja siinä ei taas kannattanut alkaa miettimään kuka lähtee minnekin, sillä jengiä niin paljon ettei missään yhdessä paikassa tilaa. Paavola pubi siinä ihan nurkan takana ja helsinkiläinen noisen ystävä kyseli että ei kai siellä ole karaokea ja piti vastata ei... pä! Telkkarissa lätkää ja toisessa telkkarissa karaoket valmiina odottamassa, haha... Kyllä siinä oli isompi lössi noise tarinoiden ja keikka fiilistelyiden äärellä, mutta ohessa ehti itse vetään about täysmittaisen setin.. Popeda, Pelle Miljoona, Dingo, Roxette, Ressu Redford, Radiohead Creep lähti karskisti, parit AC/DC biisiä kunnon mikkihiiri meets William Bennett laulutyylillä, heh...
