Viime viikonloppuna oli tosiaan Oulun Tukikohdalla noisekeikka, jossa artistikattaus oli vähintäänkin asiallinen: Aprapat, Heppakirjat, Nikama, Sun Tearing, Tyhjä Pää ja Violent Shogun. Ja kun liput tapahtumaan olivat todella maltillisen hintaisia, niin olihan se pakko mennä todistamaan meininkiä paikan päälle.
Sun Tearing avasi illan. Tukikohdan pienen salin lavan eteen oli kannettu geneerinen pystypiano, joita löytyy pilvinpimein esimerkiksi peruskoulujen luokkatiloista ja Facebookin Annetaan-ryhmistä. Tavanomaisesta poiketen pianon päälle oli kasattu miksereitä, efektipedaaleja, kontaktimikkejä ja muuta industrial-tyypillistä elektroniikkaa. Keikka, tai pikemminkin esitys, koostui oikeastaan kolmesta pääelementistä: atonaalisesta pianon käsittelystä mm. nyrkein ja jaloin, ajoittaisista sähköisistä harsh noise räjähdyksistä sekä artistin örähtelyyn sekä urahteluun nojaavasta fyysisestä performanssista. Meiningin voisi kuvailla olleen jossain elektroakustisen, kontaktimikein varustetun pianon koneiston ja koskettimiston manipuloinnin sekä puliukko electronics -menon välimaastossa. Viihdyttävä veto! Olisi ollut mukava kuulla enemmän tuota pianon koneiston roplaamista, nimittäin siitä irtosi maukkaita kiinnostavia ääniä ja tekstuureja.
Toisena esiintynyt Heppakirjat oli illan ehdotonta parhaimmistoa. Artisti loihti erilaisilla kasettinauhureilla, magneettikiekkotallentimella(?), luupperilla ja kaikupedaalilla tilaan varsin pahaenteisen, klassista industrial-henkeä uhkuvan tunnelman. HÖH-henkiset, kosteat ja kiemurtelevat nauhalitinät istuivat hienosti raskaasti saturoitujen kenttä-äänitysten lomaan. Vedossa oli selkeä draaman kaari ja sisäinen rytminsä, joka teki keikasta erittäin nautittavan. Visuaalinen puoli koostui artistista väijymässä ympäri lavaa ja perkaamassa kasettivarastoaan, tyhjien koteloiden hiljalleen vallatessa enemmän ja enemmän pöytäpinta-alaa. Minimalistista ja tyylikästä! Heppakirjat on just sellaista tavaraa, jota nauttisi pitkässä formaatissa, mielellään pitkäsoitollisen verran.
Nikama oli puolestaan itelleni vähän ristiriitainen tapaus. Homman nimenä oli enempi pedaalinoise ja äänilähteenä käsittääkseni mikseri feedback tai no-input mikseri, josta herkästi irtoava mopon tai perämoottorin putputusta muistuttava oskillaatio on eräs inhokkisoundeistani. Mutta tilanne parani huomattavasti, kun röpötyksen ohelle saatiin muitakin soundeja, kuten mm. upea ihmisvokaaleja muistuttava luuppi, niin keikka oli oikein nautittava. Lopussa noustiin ihan japsi lazer noizu zäppäily meininkiin, eli todella jees lopulta! Myös akustinen peltiromun paiskonta toimi show-elementtinä hienosti. Tässä kohtaa näyttäytyikin hienolla tavalla eräs noise- ja improvisaatiohommien hienoista puolista: oli vaikea sanoa, että oliko romun paiskominen akustisesti taiteilijan tietoinen päätös vai tekninen vikatilanne. Joka tapauksessa tämä esityksellinen elementti toimi tässä kontekstissa hienosti.
Lisää seuraavassa viestissä.
