RMSS "Engram" CD (Freak Animal, 2025)
Levyn alkupuolen pääasialliset rakennuspalikat esitellään heti kärkeen: Kaikuisa tausta-ambienssi ja päälle äänikuvaan asetellut, rapisevat orgaaniset äänet. Ambienssi muuntuu hitaasti reverb-massana aaltoillen ja luo albumille tietynlaisen tilan ja tunnelman. Pinnalla elävät orgaaniset äänet tuntuvat olevan taustasta irrallaan ja soivat täysin omassa tilassaan, mikä tekee äänikuvasta hieman hajanaisen. Orgaaninen osasto on soinniltaan melko ohuen ja pahvisen kuuloista, joten tietty kouriintuntuvuus, jota itse tällaiselta saundilta kaipaan, jää saavuttamatta. Albumin edetessä toiselle puolikkaalleen päästään mielestäni toimivampien asioiden äärelle. Ensin taustan ambienssi muuttuu tasaisina aaltoina sykkiväksi pulssiksi, ja päällä soi stereokuvassa metallista kalsketta ja kilinää levyn alkupuolta rikkaamman kuuloisena. Tätä seuraa sähköinen häiriöäänitekstuuri, joka on niin ikään varsin korvanmyötäistä, ja se johdattelee levyn loppupuolen kaiken kaikkiaan nätisti kohti maalia.
Ekaan RMSS-täyspitkään verrattuna tässä toisessa levyssä on mukavasti maltillisemmin etenevä rakenne, ja se kertoo yhtenäisen tarinan ensimmäisen levyn dia-showmaisesti eri elementtejä esittelevän kollaasin sijaan.
Metsäkirkko "Paranvoi" CD (Brownhill Mafia, 2025)
Suhteellisen riisuttua, mutta vahvasti tunnelmallista ilmaisua perinteisen musiikin ja abstraktimman ilmaisun välimaastosta. Kilistelyä, kolistelua, kuopimista, vingutusta, rapistelua sekä rusauttelua, ja vastapainoksi paljon myös maalailevia melodisia elementtejä. Toisella foorumilla tätä kuvailtiin musiikkisaduksi, ja sellainen kuunnelmahenkinen fiilis levyllä on todellakin läsnä. Erityisesti ekan raidan teksti on tulkittu sellaisella nuotilla, joka tuo mieleen sadunluennan. Tunnelmassa on yhtäältä jotakin hyvin tuttua ja toisaalta jotakin toismaailmallista – satumaista. Taisin luonnehtia jonkun Nuori Veri -matskun tunnelmaa Burzum-maiseksi, ja minusta tässä on paljon sitä samaa. Kritiikkiä siitä, että ainakin minun on käytännössä liki mahdotonta seurata tekstiä; vähintään puolet ajasta saa pinnistellä ihan tosissaan, eikä silti erota kunnolla kuin sanan tai virkkeen sieltä ja toisen täältä.
Rohkeasti omaleimaista musaa näinä "mikrogenremusiikin" aikoina.
Kitu "Thrd Mouth" CD (Freak Animal, 2025)
Levyn biisit esittelevät kukin yhden teeman, jotka koostuvat todella hyvän kuuloisista sähköisen ja konkreettisen äänen rajapinnassa tapahtuvista kohtaamisista. Lähdeäänten alkuperää on vaikea lähteä tarkemmin arvuuttelemaan, mutta oletan, että tässä pelataan paljolti orgaanisten, raskaalla kädellä manipuloitujen äänten maailmassa. Rakennuspalikat ovat siis kohdillaan, ja ajossa oleva laitteisto selvästi hyppysissä. Albumin edetessä sen ongelmaksi muodostuu dynamiikan puute: Biisit kyllä kuulostavat keskenään erilaisilta ja niiden kestoon mahtuu erilaisia asioita, mutta niiden sisällä tapahtuvista muutoksista huolimatta kappaleet operoivat muuttumattoman jännitteen kanssa sitä koskaan varsinaisesti kiristämättä tai purkamatta.
Siitä huolimatta, että levy on järjestetty siten, että se voisi periaatteessa olla painettu yhdeksi pitkäksi raidaksi, tekee dynamiikan puute sen muodostamasta kokonaisuudesta leikekirjamaisen kokoelman, joka saattaa itse asiassa olla parhaimmillaan biisi kerrallaan kuunneltuna, eikä niinkään albumimittaisena kokonaisteoksena.
Ieskadulla "Apuvälinekeskus" CD (Satatuhatta, 2025)
Kaikenlaisen laitelistailun, -fiilistelyn ja -heruttelun antiteesiksi kansiin painettu "Recorded with Lenovo Thinkpad" sanelee levylle hykerryttävän lähtötunnelman. Kappaleet etenevät jollain tapaa hyvin vaivattomasti ja luontevasti keskenään tyystin erilaisten, näennäisesti toisiinsa mitenkään liittymättömien osien seuratessa toinen toistaan, ja luovat puolihuomaamatta todella omintakeisia tiloja sekä tunnelmia. Välillä osat ovat lyhyitä katkelmia, radiokanavalta toiselle rullaavia hetkiä, ja toisinaan taas yksittäisen äänikuvan ääreen seisahdetaan pidemmäksi aikaa, ja sen annetaan hengittää ja kasvaa ikään kuin omia aikojaan. Materiaali on yhtäältä varsin leikkisää, eikä se tunnu ottavan itseään turhan vakavasti, ja kuitenkin ladattu vankan estetiikan- ja rytmitajun luomalla intentiontunteella.
Yksi vuoden parhaita kotimaisia levyjä tähän asti. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan mitä seuraavaksi!
Paradox Influx "s/t" 3"CDr, "Oneiric Discharge" C10, "Floodgate" C10 (omakustanne, 2025)
Tuore kotimainen harsh noise -projekti, joka on tehtaillut kaikessa hiljaisuudessa muutaman mikrojaellun omakustannejulkaisun. Ensimmäinen näistä lyötiin minulle kouraan kesänkorvalla, ja kaksi seuraavaa kassua sain nyt syksyllä. Kolmetuumaisella kuullaan nopeaa ja synteettista, muttei missään nimessä liian kliinistä tai sliipattua, vahvasti filtterein ruuvattua, tasaisesti eteenpäin vyöryvää saundia. Välillä äänikuva täydentyy kevyesti melodisista oskillaatioista, jotka luovat itse asiassa melko omaperäisen fiiliksen. Tuoreemmat "minikassut" pitävät sisällään kouriintuntuvampaa saundia, joka lohkeilee ja murenee paikoin varsin herkullisen kuuloisesti. Kehitystä laitteiston hallinnassa on selvästi julkaisuiden välillä tapahtunut, ja materiaali sisältää varmaa ja sujuvan kuuloista livenä-soittamisen fiilistä, jossa on parhaimmillaan juuri sopivasti dynamiikkaa ja tarttumapintaa. Erityisesti "Oneiric Discharge" -nauhan B-puoli ns. toimittaa väkevästi, eikä tyylillisesti osu kauas 90-luvun puolivälin Merz-matskuista.