YLEINEN NOISE FIILISTELY SUOMEKSI

[slugpace]

Vähän ex tempore pohjalta tuli lähdettyä CMI iltaan, lähinnä lahtelaistyyppiseen virvoketankkaukseen keskittyen, mutta tulipa keikatkin katsottua. Desiderii Marginis oli itselle liian "Avara luonto meets planetaario" -osastoa että olisi jaksanut pysyä mielenkiinto yllä. Artisti ei aikoinaankaan suuresti säväyttänyt ja tilanteeseen ei vaikuta tulleen muutosta. Raison d'Être yllätti vastoin ennakko-odotuksia ja vaikka esiintyminen läppäri framilla normaalisti aiheuttaa negatiivisia väristyksiä, oli äänellinen tarjonta siinä määrin kehittyvää ja dynaamista, että suurin osa keikasta tuli seurattua ihan mielellään. Edellisestä todistetusta BDN keikasta oli vierähtänyt reilut 20 vuotta, mutta mukava oli huomata ettei varsinaista "pappaantumista" ollut tapahtunut vaan tarjolla oli painostavaa ääntä ja homma pysyi hyppysissä koko keikan ajan 100%. Tämä ei aina ole ruotsalaisten kanssa ollut itsestäänselvyys vaikka toki juoppo-industrial show't ovat nekin monesti olleet viihdyttäviä.

Roger tuntui olevan oikein hyvällä mielellä keikasta sen verran kun tuli pariin otteeseen illan aikana turistua ja juttujen perusteella BDN ei ole eläköitymässä ihan lähitulevaisuudessa.

[bad milk]

RMSS "Engram" CD (Freak Animal, 2025)

Levyn alkupuolen pääasialliset rakennuspalikat esitellään heti kärkeen: Kaikuisa tausta-ambienssi ja päälle äänikuvaan asetellut, rapisevat orgaaniset äänet. Ambienssi muuntuu hitaasti reverb-massana aaltoillen ja luo albumille tietynlaisen tilan ja tunnelman. Pinnalla elävät orgaaniset äänet tuntuvat olevan taustasta irrallaan ja soivat täysin omassa tilassaan, mikä tekee äänikuvasta hieman hajanaisen. Orgaaninen osasto on soinniltaan melko ohuen ja pahvisen kuuloista, joten tietty kouriintuntuvuus, jota itse tällaiselta saundilta kaipaan, jää saavuttamatta. Albumin edetessä toiselle puolikkaalleen päästään mielestäni toimivampien asioiden äärelle. Ensin taustan ambienssi muuttuu tasaisina aaltoina sykkiväksi pulssiksi, ja päällä soi stereokuvassa metallista kalsketta ja kilinää levyn alkupuolta rikkaamman kuuloisena. Tätä seuraa sähköinen häiriöäänitekstuuri, joka on niin ikään varsin korvanmyötäistä, ja se johdattelee levyn loppupuolen kaiken kaikkiaan nätisti kohti maalia.

Ekaan RMSS-täyspitkään verrattuna tässä toisessa levyssä on mukavasti maltillisemmin etenevä rakenne, ja se kertoo yhtenäisen tarinan ensimmäisen levyn dia-showmaisesti eri elementtejä esittelevän kollaasin sijaan.


Metsäkirkko "Paranvoi" CD (Brownhill Mafia, 2025)

Suhteellisen riisuttua, mutta vahvasti tunnelmallista ilmaisua perinteisen musiikin ja abstraktimman ilmaisun välimaastosta. Kilistelyä, kolistelua, kuopimista, vingutusta, rapistelua sekä rusauttelua, ja vastapainoksi paljon myös maalailevia melodisia elementtejä. Toisella foorumilla tätä kuvailtiin musiikkisaduksi, ja sellainen kuunnelmahenkinen fiilis levyllä on todellakin läsnä. Erityisesti ekan raidan teksti on tulkittu sellaisella nuotilla, joka tuo mieleen sadunluennan. Tunnelmassa on yhtäältä jotakin hyvin tuttua ja toisaalta jotakin toismaailmallista – satumaista. Taisin luonnehtia jonkun Nuori Veri -matskun tunnelmaa Burzum-maiseksi, ja minusta tässä on paljon sitä samaa. Kritiikkiä siitä, että ainakin minun on käytännössä liki mahdotonta seurata tekstiä; vähintään puolet ajasta saa pinnistellä ihan tosissaan, eikä silti erota kunnolla kuin sanan tai virkkeen sieltä ja toisen täältä.

Rohkeasti omaleimaista musaa näinä "mikrogenremusiikin" aikoina.


Kitu "Thrd Mouth" CD (Freak Animal, 2025)

Levyn biisit esittelevät kukin yhden teeman, jotka koostuvat todella hyvän kuuloisista sähköisen ja konkreettisen äänen rajapinnassa tapahtuvista kohtaamisista. Lähdeäänten alkuperää on vaikea lähteä tarkemmin arvuuttelemaan, mutta oletan, että tässä pelataan paljolti orgaanisten, raskaalla kädellä manipuloitujen äänten maailmassa. Rakennuspalikat ovat siis kohdillaan, ja ajossa oleva laitteisto selvästi hyppysissä. Albumin edetessä sen ongelmaksi muodostuu dynamiikan puute: Biisit kyllä kuulostavat keskenään erilaisilta ja niiden kestoon mahtuu erilaisia asioita, mutta niiden sisällä tapahtuvista muutoksista huolimatta kappaleet operoivat muuttumattoman jännitteen kanssa sitä koskaan varsinaisesti kiristämättä tai purkamatta.

Siitä huolimatta, että levy on järjestetty siten, että se voisi periaatteessa olla painettu yhdeksi pitkäksi raidaksi, tekee dynamiikan puute sen muodostamasta kokonaisuudesta leikekirjamaisen kokoelman, joka saattaa itse asiassa olla parhaimmillaan biisi kerrallaan kuunneltuna, eikä niinkään albumimittaisena kokonaisteoksena.


Ieskadulla "Apuvälinekeskus" CD (Satatuhatta, 2025)

Kaikenlaisen laitelistailun, -fiilistelyn ja -heruttelun antiteesiksi kansiin painettu "Recorded with Lenovo Thinkpad" sanelee levylle hykerryttävän lähtötunnelman. Kappaleet etenevät jollain tapaa hyvin vaivattomasti ja luontevasti keskenään tyystin erilaisten, näennäisesti toisiinsa mitenkään liittymättömien osien seuratessa toinen toistaan, ja luovat puolihuomaamatta todella omintakeisia tiloja sekä tunnelmia. Välillä osat ovat lyhyitä katkelmia, radiokanavalta toiselle rullaavia hetkiä, ja toisinaan taas yksittäisen äänikuvan ääreen seisahdetaan pidemmäksi aikaa, ja sen annetaan hengittää ja kasvaa ikään kuin omia aikojaan. Materiaali on yhtäältä varsin leikkisää, eikä se tunnu ottavan itseään turhan vakavasti, ja kuitenkin ladattu vankan estetiikan- ja rytmitajun luomalla intentiontunteella.

Yksi vuoden parhaita kotimaisia levyjä tähän asti. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan mitä seuraavaksi!


Paradox Influx "s/t" 3"CDr, "Oneiric Discharge" C10, "Floodgate" C10 (omakustanne, 2025)

Tuore kotimainen harsh noise -projekti, joka on tehtaillut kaikessa hiljaisuudessa muutaman mikrojaellun omakustannejulkaisun. Ensimmäinen näistä lyötiin minulle kouraan kesänkorvalla, ja kaksi seuraavaa kassua sain nyt syksyllä. Kolmetuumaisella kuullaan nopeaa ja synteettista, muttei missään nimessä liian kliinistä tai sliipattua, vahvasti filtterein ruuvattua, tasaisesti eteenpäin vyöryvää saundia. Välillä äänikuva täydentyy kevyesti melodisista oskillaatioista, jotka luovat itse asiassa melko omaperäisen fiiliksen. Tuoreemmat "minikassut" pitävät sisällään kouriintuntuvampaa saundia, joka lohkeilee ja murenee paikoin varsin herkullisen kuuloisesti. Kehitystä laitteiston hallinnassa on selvästi julkaisuiden välillä tapahtunut, ja materiaali sisältää varmaa ja sujuvan kuuloista livenä-soittamisen fiilistä, jossa on parhaimmillaan juuri sopivasti dynamiikkaa ja tarttumapintaa. Erityisesti "Oneiric Discharge" -nauhan B-puoli ns. toimittaa väkevästi, eikä tyylillisesti osu kauas 90-luvun puolivälin Merz-matskuista.

[Heavy Metal Juho]

Paradox Influx "s/t" 3"CDr, "Oneiric Discharge" C10, "Floodgate" C10 (omakustanne, 2025)

Tuore kotimainen harsh noise -projekti, joka on tehtaillut kaikessa hiljaisuudessa muutaman mikrojaellun omakustannejulkaisun. Ensimmäinen näistä lyötiin minulle kouraan kesänkorvalla, ja kaksi seuraavaa kassua sain nyt syksyllä. Kolmetuumaisella kuullaan nopeaa ja synteettista, muttei missään nimessä liian kliinistä tai sliipattua, vahvasti filtterein ruuvattua, tasaisesti eteenpäin vyöryvää saundia. Välillä äänikuva täydentyy kevyesti melodisista oskillaatioista, jotka luovat itse asiassa melko omaperäisen fiiliksen. Tuoreemmat "minikassut" pitävät sisällään kouriintuntuvampaa saundia, joka lohkeilee ja murenee paikoin varsin herkullisen kuuloisesti. Kehitystä laitteiston hallinnassa on selvästi julkaisuiden välillä tapahtunut, ja materiaali sisältää varmaa ja sujuvan kuuloista livenä-soittamisen fiilistä, jossa on parhaimmillaan juuri sopivasti dynamiikkaa ja tarttumapintaa. Erityisesti "Oneiric Discharge" -nauhan B-puoli ns. toimittaa väkevästi, eikä tyylillisesti osu kauas 90-luvun puolivälin Merz-matskuista.

Kiinnostaa runsaasti! Vinkatkaa jos jollain on tietoa mistä näitä vois kysellä.

[bad milk]

Giärmäi "Boreaaliset syvät vedet" CS (Ratapihan Nauhat, 2025)

Mitäs kirjoitinkaan niistä Burzum-tunnelmista Metsäkirkon levyn tiimoilta? No, tämä Giärmäin toka nauha sisältää saman henkistä matskua, mutta aika paljon rouheammalla ja alkukantaisemmalla tuotannolla ja otteella ylipäätään muutenkin. Kassu tasapainoilee konkreettisista äänistä/kenttä-äänityksistä koostuvan, paikoin melko meluisan ja toisaalta musikaalisemman ilmaisun rajapinnassa, ja Giärmäi onnistuu yhdistämään ne personaallisella tavalla. Musikaalinen puoli muistuttaa "Dauði Baldrs -ambientia", mutta pääasiassa akustisesti soitettuna – siis varsin primiitivisiä melodia- ja sointukulkuja vahvalla folk-pohjavireellä. Kentältä on äänitetty varmaan jotain mökkituvan uudelleenjärjestelyä ja muuta rustiikkista kolistelua sekä teksturaalista sähköisempää ääntä, joiden annetaan saturoitua välillä hyvin säröisäksi. Nauhan yleissoundi osuu todella hienosti nappiin, ja hyödyntää yhtäältä tilaääntä ja toisaalta kaiken ylle laskeutuvaa säröhuntua sekä signaalin häiriöitä luomaan autenttisella tavalla obskuurin tunnelman. Parina irrallisena nostona: Se A-puolen kohta on aivan mahtava, jossa särölle ajettu signaali on niin totaalisen romuluisen ja rökeltävän kuuloista, että homma tuntuu olevan luhistumassa kasaan hetkenä minä hyvänsä. Ja nauhan päättävä biisi toi mieleeni tunnelmaltaan Darkthronen "Snø og granskog":in, mistä ropisee lisäpisteitä sen enempää kyselemättä.

Kerta kaikkiaan hieno ja oman kuuloisensa sekä näköisensä äänite, josta huokuu pohjoinen eristyneisyys, hylättyjen rakennusten nurkkiin kertyneen tomun tukehduttavuus sekä maan ja mullan tuoksuinen luonnonläheisyys.


Invagination "Electronic Flesh" CD (Freak Animal, 2025)

Tiedän, että tämä Invaginationin debyytti on käytännössä yksi pitkä live-äänitys ilman valmisteltuja lähdeääniä, soitettuna todella riisutulla setupilla, mikä on paikoin aika hämmästyttävää ottaen huomioon miten päämäärätietoisesti kappaleet etenevät ja miten eläväistä ja monisyistä levyn saundi on. Homman nimi on siis vankalla tyylitajulla toteutettu tekninen harsh noise. Vaikka materiaali nojaa vahvasti live-soitosta kaapattuihin looppeihin, siinä on jatkuvasti korkealla energialla kuulijaa kohti vyöryvä fiilis, joka syntyy lähdeäänen aktiivisesta manipuloinnista mikseri-feedbackin avulla. Se värittää romumetallin sointia välillä kirkkain sähköisin artefaktein, toisinaan saaden signaalin kyykkäämään totaalisesti pitäen sen kuitenkin aina jatkuvassa liikkeessä. Tämä liki kolmevarttinen kokonaisuus tuntuu toisaalta kestoaan lyhyemmältä, mutta on samaan aikaan melko hengästyttävä kertakuuntelukokemus, erityisesti materiaalin ollessa äänitetty monona. Odotankin suurella mielenkiinnolla minkälaisiin korkeuksiin projekti kurottaa hyödyntäessään stereokuvan suomia mahdollisuuksia, ja kenties monimuotoisempaa lähdeäänipalettia.

Todella vakuuttava pelinavaus, joka lupailee erittäin hyviä asioita tulevaisuuteen – toivottavasti touhu saa siis jatkoa, ja jossain vaiheessa tätä päästään todistamaan myös live-tilanteessa.


(edit. yksi turha läppä poistettu ja kieliasua korjailtu)

[FreakAnimalFinland]

NOISECAST JAKSO 22

Noisecast palaa hieman odottamattoman tauon jälkeen. Kolmiosainen festariraportti Tower Transmissions festivaalilta Saksan Dresdenistä, Jaksojen aikana ruoditaan keikkoja, hieman kaupunkitunnelmaa, sekä pari ensiluokkaista haastattelua. Tässä ensimmäisessä osassa kuullaan L. White Recordsista sekä Sektion B/C:stä tuttu Peter. Tarinaa riittää keikoista, lafkoista sekä omasta projektista.
https://youtu.be/4z2nbLu9f6g?si=6nsBkKr0loXn7xC4
YT & Spotify!

Asiallista. Itse hieman harmitellut miten podcast hommat hieman hiljentyneet. Ehkä se oli covid aikakausi ja siinä jälkiliukkailla kun tuntui että aivan helvetisti puskee joka suunnasta matskua ja ei ollut pulaa vaikka joka päivä iltakävelyllä vetäisi jonkun reilun tunnin jakson jostain. Nyt taas sitä oikein ihmettelee että pitääkö tässä kuunnella puoliväkisin jotain YLEn pyöreän pöydän lähetyksien jaaritteluja viimeaikaisista tapahtumista, heh...  Joten helvetin hyvä kun tulee Noisecastiä ja ei haittaisi yhtään jos haastattelujen ohelle tulisi jos jonkinlaisia jaksoja, myös hieman lyhyempinä tarvittaessa. Ei haittaisi keikka rapsat tai tarkemmat esittelyt vaikka noise kirjoista. Pitäisi japanoise kirja olla hyllyssä, mutta ollut vain kevyessä selailussa toistaiseksi.

Peter mainitsee että TT festeiltä Freak Animal rekrytoinut Human Larvaen. Voi olla että siellä asiasta puhuttu ja levy sovittu, mutta itseasiassa olin HL miekkosen tekemisiä seurannut jo ihan Broken Diode projektista lähtien ja Grunt veti keikkojakin samoilla festeillä tuon projektin kanssa. Mies oli aikeissa järkätä Gruntille Saksan kiertueen joskus liki parikyt vuotta sitten ja ilmoitti että oli jo kysellyt jonkinlaisen "autonomisen tilan" käyttöön, heh! Ilmoitin että ei muuten tule onnistumaan ja mies ihmetteli miksi ei. Aika äkkiä tuli selväksi ettei suunnitellut paikat olleet kovin power electronics ystävällisiä paikkoja. Ei ole ikinä Saksassa soittamisen kanssa ollut ongelmia, mutta järkkärit ei ole yrittäneet mihinkään epäsopiviin mestoihin buukata.

Peter taas mainitsee ihmetystään miten BLJ keikalla Berliinissä oli helvetisti lössiä, mutta vain kourallinen tuttuja ja kaikki muut ihan muuta väkeä. Jos en väärin muista, olikohan tuolla keikalla hieman gay s/m performanssi tyyppistä joka veti kuulemani mukaan sen sortin väkeä paikalle yhtä lailla kuin noise fanaatikkoja? Uskoisin että Suomessakin jos tilaisuuksissa olisi jotain mikä laajentaa tapahtuman tavallaan "yleisesti kiinnostavaksi", olisi mahdollisuuksia vielä huomattavasti isompiin yleisöihin.

Vrt yllä mainitty BDN keikka, 200 lippua myyty ennakkoon! En usko että sekään on vielä edes potentiaalin ylärajaa lähellekään. Ei vaan taida olla mitään sellaista toimivaa tilaa tehokkailla kamoilla että Tower Transmission tyylisen 400 henkeä vetävän tapahtuman voisi edes yrittää järkätä.

[Haare]

Ei vaan taida olla mitään sellaista toimivaa tilaa tehokkailla kamoilla että Tower Transmission tyylisen 400 henkeä vetävän tapahtuman voisi edes yrittää järkätä.

Olen kuullut että esim. Tavara-asema tai Tulliklubi voisi olla teoriassa mahdollisia.

[Atrophist]

Tiivistämö Stadissa saattaisi myös onnistua.

[MT]

NOISECAST JAKSO 23

https://youtu.be/rL0KQ1AdiR0

Raportti Dresdenistä jatkuu, ensimmäisen päivän keikkojen läpikäymistä kesäisessä puistossa Mikko A:n kanssa, sitä ennen hieman vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kassukatsauksen paluu taas kerran. Läpikäytävät kassut ovat;
Vanity & Disgust - Surgery
Vulval Pain Society - Vaginal Wizard
Vulval Pain Society - Oriflamme

YT & Spotify

[DBL]

Joten helvetin hyvä kun tulee Noisecastiä ja ei haittaisi yhtään jos haastattelujen ohelle tulisi jos jonkinlaisia jaksoja, myös hieman lyhyempinä tarvittaessa. Ei haittaisi keikka rapsat tai tarkemmat esittelyt vaikka noise kirjoista. Pitäisi japanoise kirja olla hyllyssä, mutta ollut vain kevyessä selailussa toistaiseksi.

Tästä oon samaa mieltä. Toki ei passais vaatia liikoja, kun podcast on kuitenkin pistänyt linjoille tasaseen tahtiin kovaa sisältöä josta oikeestaan 100% on osunut omaan makuun ja mielenkiintoon. Mut jos miettii tuota laajentumista, niin esimerkiksi nyt kahessa viimesimmässä jaksossa olleet kassuesittelyt, keikkoihin liittyvät kuunnelmahenkiset matkatunnelmat, pussikaljahenkiset keikkakommenttoinnit jne. on kaikki tosi asiallista sisältöä ja ei haittais yhtään jos moisia tulis jatkossakin vaikka ihan omina (mahdollisesti lyhyempinä) jaksoinaan. Ihan hyvä veto sekin että pidemmät jaksot on alettu julkaisemaan osissa. Siinä on ainakin mahdollisuus että sisältöä ei tuu niin herkästi vaan kulutettua, vaan kaikkea sanottua ehtii pakonkin edessä pohtimaan kun odottaa seuraavan osan ilmestymistä, heh. Ei toki sillä että nämä jaksot mitään kertakäyttökamaa ois muutenkaan ollut.

Taisin laittaa tekijöille aiemmin palautetta suoraan, mutta pitää näin aiheen liepeiltä kommentoida julkisestikin että Brownhill Podcastin Noisea Lauteilla-jakso oli helvetin hyvä. Siinäkin oli samaan henkeen kuunnelmahenkisyyttä erittäin vahvatunnelmaisten ympäristö- ja tilanauhotusten kautta, mielenkiintosten juttujen fiilistelyä yksittäisistä äänitteistä aina suviseuroihin ja F&V-kassujen paketointiratkasuihin, ja kun Umpio-kassun kuuntelukommenttien oheen oli kyselty lisätietoja artistilta itseltään niin mukaan saatiin myös hieman haastattelumaisuutta. Eli vaikka jaksossa oli todella paljon muutakin kuin vain noisea ja noiseaiheita sinänsä, niin se oli kuitenkin kaiken aikaa oleellisen äärellä. Pitäisi varmaan jossain välissä kuunnella myös aiemmat jaksot Noisea Raiteilla ja Öiset Noiset, josko ne ois samaa tyyliä ja laatua.

[FreakAnimalFinland]

Noisecast jakso rullasi ihan asiallisesti, hieman jäävi mitään kommentoimaan, mutta uskoisin että tuollainen formaatti muidenkin toimesta pelaa hyvin. Joskus hieman hirvittänyt että maailmalla tapahtuu kaikenlaista, mutta niistä ei tunnu jäävän oikein mitään dokumentaatiota mihinkään. Ei niin että kaikki pitäisi videoida ja analysoida, mutta itseäni ainakin kiinnostaisi hieman millaisia on vaikka tämän hetken Japanin keikat? Kattavampaa kommentointia irronnut vain Hospital festistä. Miten meni Summerscum? Kai siitä on jotain reelsejä ja valokuvia? On toki mahdollista että dialogit käydään IG stooreissa. Aikanaan kun lueskeli Ongaku Otaku lehdistä japani touri/keikka rapsoja ja muista noise lehdistä välillä oli festari rapsaa tms, kyllä ne oli yhtä lailla olennaisia, joskus olennaisempia, kuin jonkun julkaisun huomioiminen. Kriteerinä ei tarvitse olla "mainos", niin että tämän luettuaan joku hommaa kassun, vaan voi kohdistua johonkin mikä meni jo, mutta inspiroi toisella tavalla.

Eilen tuli pyöriteltyä pariin kertaan I.corax – From gOLDem Flesh To Silverb ONE CDR. On minulla tästä reissue CD versiokin, mutta käteen osui alkuperäinen 2003 vuoden CDR ja hyvin toimii kaikkien vuosien jälkeen. Näinä päivinä kuunneltuna, on hauska miettiä miten teknisesti vimpan päälle levy oli. Jos tämä ilmestyisi NYT ensimmäistä kertaa, se tuntuisi edistykselliseltä. Kyseessä kuitenkin suht varhainen julkaisu. Muutama CDR tätä ennen ja aktiviteettia projektilla vasta muutama vuosi. Uskoisin että 2003 teknologia on vielä ollut todella paljon kankeampi mitä olisi näinä päivinä, mutta läsnä on monet piirteet joista kuulee sekä AH että JV kädenjäljen suurinpiirtein 100%! Tuollaiset oikein linnun laulun lailla sirkuttavat kirkkaat diskanttielektroniikat ei ole mitenkään tyypillisiä "tämän alan musassa". Sen sijaan JV on niitä viljellyt omissa projekteissa, mukaan lukien tavallaan myös harsh noiset, vaikka lähestymistapa tai äänilähteet on erilaiset. Tulikin oikein fiilis että pitäisikö alkaa koluamaan I.Corax tai laajemmin Helixes porukan julkaisuja ja samalla varmistella että ovat varmasti hyllyssä! Tämän CD:n reissue tuli jo yli 10v sitten, mutta ainakin omassa distrossa vielä saatavilla, en tsekannut onko lafkalla vielä.

https://www.youtube.com/watch?v=CN-5km_EJV0

EDIT: pistin vielä viestiä kirjoittaessa linkin pyörimään ja kylläpäs ärsyttää biisien välissä olevat nykäykset! CD soi non-stop katkeamattomalla flowlla ja tuubi versiossa joka saumassa joku pikku rykäisy. Eli vahva suositus CD hommaamiseen jos puuttuu!

[junkyardshaman]

Osakan osalta olen ainakin omalta kohdaltani yrittänyt parhaani tiedon levittämiseen mm. The Wire artikkeleiden ja foorumimesoamisten verran, mutta yksittäisten keikkaraporttien kirjailu tuntuu jotenkin ajatuksena jotenkin hankalalta. Kuviakaan en ota juurikaan, yleensä juurikin vaan alusta kymmenisen sekuntia sitä instagramia varten lähinnä siksi, että on tagatty artisti näytteen kanssa ja jokainen sen näkevä voi sitten siitä linkistä kaivaa enemmän infoa kun kiinnostaa. Ennemmin oma ajatus on ollut se, että jos tietää mitä etsiä, mihin mennä ja mitä seurata, voi jokainen sitten Japaniin suunnatessaan kaivaa ne muistilaput esiin ja katsella, että mitäs sinä aikana on meneillään. Oma lehmä on toki kurkkua myöten samassa ojassa.

Jos Osakan industriaali- ja noisemaailmasta kuvia kaipaa, niin tässä on pari kaveria, jotka postailee kuvia keikoista ahkerasti (toki ymmärrettävästi muutakin sisältöä ja elämää):
https://www.instagram.com/xiao_darkentry/
https://www.instagram.com/ktmnb/

[junkyardshaman]

ｍutta siis samaa mieltä, että podcasteja kyllä kuuntelee mielellään niin paljon kuin niitä jaksetaan tehdä, itseä toki kiinnostaa aina vähän pitemmät ja syvemmälle menevät keskustelut arvosteluiden tai raporttien sijaan, mutta kaikkea on hyvä olla.

[FreakAnimalFinland]

Uusi WCN jakso jossa oli K.M. Toepfer oli hyvä podcast siinä että käydään läpi oikein tarkalla ajatuksella sitä varsinaista ääntä ja sen tekemistä ja erilaisia tapoja. Mies mainitsi että oikein välttelee "crunch" soundia ja luopunut kaikista kontaktimikki + särö tyyppisistä ideoista, mutta samaan aikaan pyrkii tekemään tietokoneella matskua joka ei kuulosta "tietokone noiselta". Se lienee aika hyvä ajatus.

Jos ottaa esimerkiksi Merzbow AI hommat. Masami itse kommentoi sitä haastattelussa (tuore linkki Merzbow tophits topicissa) ja mainitsee että noise skenessä  on aika konservatiivisia ihmisiä kun puhe uudesta taiteesta ja että suurin osa AI kritiikistä kohdistuu sen ekologisiin vaikutuksiin. Jaahas! En olisi ihan varma tuosta. Ekologiset vaikutukset on lopulta huomattavasti vähemmän mielessä tai konservatiivisuus, vaan ihan millaisia inhon väristyksiä aiheuttaa estetiikka tai liukuhihnamaisuus. Jos AI kerran pystyy tekemään suurinpiirtein mitä vaan, ihmetyttää miksi sillä sitten tehdään juuri sellaista kamaa mitä sillä tehdään? Toki noisessa voi olla ihan ihmisen käsityönäkin massatuotannon ongelmat, mutta nyt kun puskee sellaista konkreettista massatuotantoa jossa vaan generoidaan lisää samaa tekotapa identtisenä ja ilmiselvänä, on aika hirvittävä seurata.

Siinä mielessä K.M. Toepferin haastattelu on hauska, kun siinä tulee julki ajatuksia jossa tietoisesti tehdään "taidetta" tavoin että menetelmä tai laitteisto ei näyttele tunnistettavaa pääasiaa, kun taas merkittävä osa eteen lävähtävistä nykyisistä levynkansista jotka hyödyntää yksinomaan AI, tuntuu nimenomaan olevan geneerisimpiä mahdollisia esimerkkejä käsillä olevasta teknologiasta jotka tunnistaa välittömästi sellaiseksi.

Kuuntelin ehkä kk sitten Deicide haastattelun, jossa Benton hieman Masamin tapaan puolusteli että pitää olla kehityksen kärjessä eikä laahata jossain menneessä. Mies tokaisi että analoginen nauhoittaminen oli ihan perseestä ja siihen ei todellakaan enää palaamassa ja AI käyttö kansigrafiikkaan selviö koska eteenpäin on mentävä. Aina ovat etulinjassa eikä retroilemassa. Ihan jees ajatuksena, mutta voi saakeli miten on mahdollista että eturintaman taide-idikset onnistuukin tuottamaan tätä "symmetrinen digi mutaatio, naama suoraan edestä kuvattuna" -kamaa, heh!

Jos matsku todellakin hivelee omaa silmää, saahan sitä tehdä, mutta itse hieman skeptinen että sellaiset puhelimella ajankuluksi leikkimisen tulokset näyttäytyy "taideteoksina", ettei eteenpäin mennessä olisi kykyä käydä pohdintaa onko jokainen eturintama menossa hyvään suuntaan.

[host body]

Tuollaisia keloja itelle tullut jo ennen AI:ta, vaikka toki se on räjähtänyt nyt joka paikkaan. Kun tietokoneella pystyy tekemään aika lailla millasta graafista jälkeä vain, tuntuu silti monien tekijöiden esteettisen tajun olevan jumiutunut analogiselle aikakaudelle esim. kollaasien tai suttusen kopiokonejäljen muodossa. Tuntuu jotenkin falskilta että jollain fotarilla väännetään filttereillä, pikselin tarkuudella just sopivan suttusta jälkeä kun nykyaikaiset esim. kirjastoista löytyvät kopiokoneet ei sellasta enää tuota. Ehkä se on sitten niin, että oikeasti omaleimaisia kuvataiteilijoita häärää suht vähän alakulttuurimusan puolella, ja joku AI sopii sit näille joille kannet tai kansitaide ovat vain funktionaalinen osa julkaisua. Tai sit valmiit filtterit fotarissa.

AI on ihan mielenkiintonen työkalu taiteilijan pakkiin, äänessä tai kuvataiteessa, mutta tollanen ilmainen generatiivinen työkalu jonne vaan kirjotellaan ja sit ollaan sen armoilla mitä se algoritmi sattuu puskemaan ulos ei ole se tapa, jolla sitä kannattaa käyttää.

[FreakAnimalFinland]

Tänään meni 4 levyä Merzbowia putkeen ja olisi muuten voinut jatkaa lisää, mutta aika loppui kesken. Mainittu Merzbow 10xCD kyllä helvetin korvanmyötäistä kamaa! Enää viimeiset kolme disciä.

Itse en erityisesti pidä kopiokoneen jäljittelyä huonona, kuten en pidä esim kasetti soundin jäljittelyä huonona, jos kyseessä on juuri sellainen mitä halutaan.

Tosiasia on ettei se jäljittely tuota varsinaisesti samaa, sillä kaikista kontrastin maksimoinnista ynnä muusta huolimatta, sommitteluun ratkaisevasti vaikuttava paperin ja tietyn kokoisten suikaleiden kanssa puljaaminen tuottaa jotain muuta kuin photoshopissa kuvien skaalailu. Se on asia jonka saattaa tajuta vasta sitten kun oikeasti tekee kollaaseja tai lay-out hommia fyysisesti, eikä näytöllä. Muuttaa koko homman ihan toisenlaiseksi, jossa se "kopiokonejälki" on vain yksi pieni osa ja mielestäni isommassa roolissa on fyysisten ja monesti tiettyihin kokoihin lukittujen elementtien pyörittely.

En ihan varma tuleeko vielä viikon sisällä pihalle, mutta uudet FA julkaisut aika lailla valmiina. Grunt kirja + CD setti on sellainen missä ei ole kopiokone jälkeä, mutta iso osa kirjasta on valokuvien "geeli vedoksia", akryyliväreillä, joka tuottaa todellakin hyvin rupista jälkeä. Aavemaista ja primitiivistä, josta tulee mieleen pictorialismin maalauksen ja valokuvan välillä liikkuvat hommat. Se jälki vaan hivelee omaa silmää ja myös tekoprosessi itsessään on mielekästä puuhaa. Eli kuvaustilanteesta paperille vedostamiseen asti ulottuva käsityö.

Se on se hauska juttu mikä kuvien suhteen on huomattu. Insinöörit pistää holtittomat määrät työtä tehdäkseen virheetöntä kuvaa ja ihmiset laajalti haluaakin vetää niihin filtterit jotka tuo takaisin epäpuhtauksia ja vääristymiä koska se tekee kuvista parempia. Ei aitoja filmikuvia, mutta kuitenkin askel suuntaan joka on silmänmyötäisempää kuin se minne insinöörimäinen ajatus paremmuudesta on johtanut.

Toisin sanoen, en kyllä kopiokone estetiikka on minusta hyvä, mutta on mahdollista että jotain olennaista jää pois jos sen tekee virtuaalisesti.

Muistan kun taannoin joku kyseli mitenhän saisi sellaiset vokaalit kuten joissain Con-Dom biiseissä, että kuulostaisi kuin huutaisi jostain kauempaa. Efekti oli haussa ja kaiku ei oikein tuottanut toivottua tulosta. Joku kommentoi että pitäisikö huutaa vokaalit ihan oikeasti kauempaa, eikä vain yrittää efekteillä luoda illuusiota sellaisesta? Heh.. Erään artistin kanssa oli puintia miten saisi Haus Arafna tyyppisen laulusoundin ja ohjeistin kaikki niksit sen tekoon ja ei onnistunut. Sanoin että laita lauluraita tänne niin kokeilen itse. Kun raidat tuli, piti saman tien pistää viestiä että eihän se soundi muodostu jostain efektistä, vaan tavasta huutaa ja tälläisestä erilaisesta kihinästä ei voi millään efektillä luoda sitä soundia, vaan tietyt asiat on tehtävä oikeasti.

Asia liittyy minusta olennaisesti AI käyttöön siinä mielessä, että en oikein saa päähäni miten se virtuaalinen kikka ja jollain tavalla generoituva lopputulos olisi toivottavaa jos optiona on oikea tekeminen? Ts jopa se kaikkein tyydyttävin, joskus jopa hauskin osuus, joskus toki kuluttavakin. Paitsi jos Host Bodyn mainitsema ajatus joka varmasti monien kohdalla pitää paikkansa: ettei oikeastaan ole väliä millaiset kannet on, kunhan nyt jotain sutaisi. Itse oletan että kun levyjen fyysisyys on yhä marginaalisempaa, myös kannen rooli voi olla yhä mitättömämpi. Itse siinä mielessä hieman vastarannan kiiski, ettei vaikka mainittua Gruntin levyä ole tarkoitus levittää nettialustoilla (kuten ei yleensä muitakaan levyjä), vaan siinä on sekä tehdessä että levityksessä antiteesi virtuaaliselle kokemukselle.