Quote from: Heppakirjat on May 10, 2024, 09:55:58 PMElektronimusiikkikonsertti 10.5.2024
Kartion hyönteiselektroniikat aina jaksaa viehättää. Alussa oli Tampereelta tuttuja teknisiä ongelmia jossain kanavassa, visuaaleissa tai molemmissa, mutta jälleen kerran niistä selvittiin voitokkaina. Hienoa elektroniikkaa surinoineen, kolahduksineen, kihinöineen ja sähköisine hälyäänineen.
Mirror Ghost eli Into soitti läppäriltä visuaaleja ja taustaraitoja, joiden päälle annosteltiin modulaarista efektejä, arpeggioita ja muuta hyvää maustetta. Musiikkinsa on todella kaunista ja monin tavoin hyvin perinteistä vanhankoulun ambientia, ja tietty soitetun ja äänitetyn musiikin tunnelma miellyttää verratuna nykyajan tusinapalikkaläppäriambientiin. Visuaalit taisivat tulla ainakin osittain Abletonista jotenkin livenä efektoituna. Ihan hauska systeemi.
Marja Ahti on vimpan päälle ammattilainen. Modulaaria ja läppäriä. Harkittuja ja todella taidokkaasti hallittuja ääniä. Puron solinaa. Kenttänauhotusten rapinaa. Päälle vähän joka suunnasta yllättäviä ja aavemaisia kolahduksia ja kalahduksia. Sopivasti surinaa ja vinkunaa. Todella taidokas ja hieno setti.
Hauska huomata, että monella tapaa Ahdin esitys huokui ylivoimaista osaamista, mutta Penan hyönteishommissa oltiin sopivasti vaaran äärellä, härvättiin kesken esityksen yleisön seassa äänimiehen perässä ja ihmeteltiin välillä mitä taustavideolla oikein tapahtuu ja kaikesta huolimatta ääni oli todella timanttista ja kalahdukset, kolahdukset ja surina tuntui solutasolla jotenkin vaan kihelmöivämmältä. Tämä vaan huomiona; kaikki kolme olivat hyviä ja eri kiva konsertti jälleen.
Muutama kommentti konsertista, kun tuli itsekin oltua paikalla: oliko jokainen keikka vähän liian pitkä? Umpion setti pysyi ehkä parhaiten kasassa, mutta siinäkin sellaista hieman häiritsevää toisteisuutta lopussa. Pahiten tämä toisteisuus tuli esille mielestäni Mirror Ghostin kohdalla: alkupuoli oli nautittavaa ambient-kerrosten kasaamista, mutta kun päästiin siihen kitaravetoiseen kappaleeseen, homma lässähti. Sellaista turhan playback-henkistä menoa, johon se modulaarisyntikkakaan ei tuntunut tuovan mitään luovaa ja tilanteessa kiinni olevaa tunnelmaa. Viimeinen biisi meni aika lailla samaan laariin. Ja kun myös visuaalitkin heilahtivat samaan toisteisuuteen, ei oikein tiennyt mihin pitäisi katsoa tai mihin korvat suunnata. Alkupuoli siis hyvä, loppupuoli ei.
Marja Ahti oli kyllä suvereenia suorittamista ja setti loi samaan aikaan rentouttavia ja painostavan kuumottavia tunnelmia, mutta tuossakin olisi ehkä voinut hieman aikaisemmin puhaltaa pelin poikki, vaikka lopun ambient-henkisemmät osuudet ihan jees olivatkin.
Tästä päästäänkin vielä Ihmisen ikävään, jossa taas omaan makuuni keikat olivat turhan lyhyitä! Moni setti lähti mukavalla rakentelulla liikkeelle, mutta kun huipulle päästiin, jatkokehittelyt jäivät aika vähälle. Tietty on hyvä lopettaa, kun on voitolla ja voi jättää yleisön sopivan nälkäiseksi, mutta itse ehkä haen keikoilta tavallista enemmän vaihtelua ja monipuolisia kaaria, niin jäin odottamaan, josko sieltä pakista olisi voinut tiristää vielä jotain muutakin töhnää esille. Mielenkiintoistahan sitten oli se, että illan suoraviivaisin ja yksipuolisin akti Savage Gospel veti pisimmän keikan, jota moni - minä mukaanlukien - piti inasen liian pitkänä.
Ja vaikka nämä ovat erittäin erittäin erittäin tapauskohtaisia asioita, heräsi Ihmisen ikävän ja tuon eilisen konsertin pohjalta pohdinta siitä, mikä onkaan se ideaalein noise-keikan pituus. Miten joskus se muutama ekstraminuutti voi joko nostaa menon taivasta korkeammalle tai sitten lässäyttää koko kakun. Tietenkään eivät tuollaiset useamman artistin iltamat toimisi, jos jokainen akti luukuttaisi sen 30-50 minuuttia, mutta en voi olla miettimättä taannoista Astral Zombien Forssan-keikkaa, jossa artisti mesosi yli tunnin (? - en ollut itse paikalla, mutta Youtube-videota on tullut tiirattua). Ehkä tässä olisi sitä kunnon ennakkoluulottomuutta ja kapinallisuutta, ettei välitetä yleisöstä pätkääkään vaan tykitellään omien mieltymysten mukaan ja odotettua noise-kaavaa rikkoen. Kuten joku tällä foorumilla jossain mainitsikin, niin onko noise menossa sittenkin kaavoihin kangistuneeksi, bändisoitantaa muistuttavaksi toiminnaksi, jossa jokaisella artistilla on se oma pöydällinen vehkeitä, joita sitten soitellaan se 15 minuuttia ilman välispiikkejä tai muita krumeluureja, sitten lopuksi pokataan kiitokset ja poistutaan paikalta? Ei pidä käsittää väärin, kyllä tällainen meno itselleni oikein hyvin maistuu, mutta hieman tänä aamuna alkoi aivoihin ilmestyä vastahankaisia ajatuksia.