ei ole tarkoitus spämmätä topiccia tukkoon, mutta hieman ihmetytti että podcasti missä puhutaan noisesta ja kukaan ei ole ainakaan minun nähdäkseni asiasta maininnut? Yleensä tulee kaikki noiseen liittyvä seurattua aika tiiviisti. Eli alla oleva postaus on Sarven facebookista, mutta aika nihkeä paikkahan some on ja facebook totaalisen out, mutta pistetään tähänkin kun luulisi että noisepodcastit kiinnostaa?!
KAIKKI RAKASTAA YSÄRIÄ - LISÄÄ!
Tuli eilen jatkettua ysäri podcastien kuuntelua ja tämä jaksohan tuli jo kesällä, mutta eipä ole kukaan minulle suositellut, joten voin olettaa että lukijoissa monta jotka eivät myöskään ole kuulleet siitä. Jakso ottaa kiintopisteeksi Sonic Youthin, mutta bändihän ei ole varsinaisesti ysäribändi, mutta kulma onkin mielenkiintoisempi:
"Moni ei ostanut 80-luvulla Sonic Youthin levyjä, mutta jokainen joka osti, perusti vaihtoehtorockbändin 90-luvulla. Sonic Youth on ysärirokille Velvet Underground.
Vieraana on musiikin monitoimimies, muusikko, radiojuontaja, ohjelmapäällikkö, DJ ja Tampereen elävää musiikkia elävöittävä Janne Laurila."
Tietäen hieman mikä mies Laurila on, noiden mainittujen asioiden lisäksi, pystyi olettamaan että jutussa tulee olemaan mielenkiintoisia juttuja. En väitä etteikö nuo mainitut asiat olisi merkityksellisiä, mutta itselleni miehen tekemiset noisen saralla on taatusti kiinnostavampaa kuunneltavaa! Mies mainitsee Savage Gospelin jonka tiimoilta tulee ihan mukavasti asiaa. Tarkempaa raporttia omista vanhoista noiseista ei tule, mutta noisea kyllä käsitellään ihan mukava määrä jakson aikana! Mies jossain vaiheessa mainitsee ysärin hommista "noise flyerit imatralta" ja kyllä siinä hieman hymy kävi huulilla kun lojuin paljussa podcastiä kuuntelemassa kaljaa ryystäen. "Hei! Meitsi mainittu!". Oikein kovan luokan noisetietäjät voi yrittää jäljittää millä kokoonpanolla Laurila on levyttänyt pahamaineiselle suomalaiselle noiselafkalle! Kyseinen julkaisu ansaitsisi reissuen ja sitä on ruinattu vuosien varrella monesti, mutta saa nähdä...
Itselleni ei moni tälläinen indie/noiserock/alternative homma ole iskenyt juuri ollenkaan. Jaksossa puhutaan mm. Nirvanasta aika usein. Nevermindin läpilyönti yhdysvalloissa oli siinä 1991 lopussa ja Suomeen bändi tuli festarikeikoille 1992 kesälle, joten eiköhän se siinä kevään aikana ole soinut radioissa aivan helvetisti. Itse olin siinä vaiheessa kovaa vauhtia siirtymässä Kreatorista brutaaliin death metal ja grindcore / noisecore hommiin ja ei kyllä mikään villapaitajätkien rock kiinnostanut yhtään. Vähän sama kuin Pantera. Kaikki itseäni hieman nuoremmat tuntuu palvovan Panteraa yli kaiken, mutta kaiken maailman Exhorderit, Napalm Deathit ja Immolationit oli siinä päräytelty kun Panteraa puski joka tuutista naamalle niin ei edes missään vaiheessa tullut mieleen että sellaisia levyjä pitäisi hankkia.
Toki voivat olla hyviä, mutta homma nimenomaan sellainen että jo ennen ysärin puoliväliä kiinnosti nimenomaan noise hommat siinä määrin piinaavasti että tein jopa virheen että myin ison osan metalli levyistä pois kun ajattelin että ihan turha tässä elämässä enää musaa kuunnella kun melun mahdollisuudet on niin rajattomat että mitäpä sitä jotain riffejä tai melodioita fiilistelemään kun on jo ylittänyt sellaisen homman paljon pidemmälle, tai syvemmälle, miten sen nyt ottaa.
Jaksossa mainitaan useampia noisen kovia tekijöitä ja puhutaan tavoista miten siihen aikaan informaatiota saatiin. Thurston Mooren hommat saa toki paljon huomiota, kun on jakson punaisena lankana. Miehellä on roolinsa myös noisen puitteissa. Todella innokas levynkeräilijä, mutta myös todella kova promoilija. Sana ehkä väärä, mutta sellainen hahmo joka ilmeisesti kokenut lähes velvollisuudekseen käyttää asemaansa pienien ja outojen bändien ylös nostamiseksi. Ei huono tapa! Lämppäreiksi hoideltu outoja rämistelijöitä, zineissä esitelty tuntemattomia tekijöitä, DJ hommissa soittanut ihan kaikenlaista hämärää. Kerran yksi kaveri mainitsi että Thurston oli New Yorkissa vetämässä noise kassu DJ settiä ja kun keikan jälkeen oli käynyt katselemassa sitä kassulaaria mikä oli mukana, silmään oli osunut suhteellisen rare Grunt ysäri kassu. Kun oli ihmetellyt että mistäs tuollainenkin suomi noisen jalokivi löytynyt, Thurston oli tokaissut että saat sen jos haluat. On hyvin mahdollista että satoja tuhansia levyjä omistava jätkä ei ehkä yhtä kassua kaipaa! Tai, toisaalta, voi kaivata.
Eräs tuttu jätkä oli aikanaan ärsyyntynyt että Thurston aina mehusteli jotain amerikan hipster noisea ja selitti että miettinyt jos kurjaa britti voimaelektroniikka sisältävän seuraavan julkaisunsa mainospuheeseen laittaisi selling pointiksi että "Thurston Moore ei ostaisi tätä kassua!". Pidin läppää hieman tarpeettomana, ja ei lafka sitä lopulta käyttänyt, mutta hauskaa oli että kun kassu tuli pihalle, Thurston Moore oli eka jätkä joka sen tilasi! Heh...
Jaksossa puidaan hieman noisen ja voimaelektroniikan eroja ja makutottumuksia. Ei liene mikään ylläri että Laurila asemoituu enemmän sinne elämänmyönteisen harsh noisen suuntaan ja mies suhtautuu terveellä kriittisyydellä kaikenlaisten inhottavien jätkien ruumispino-noisea kohtaan. Oli hauska hetki kun mies mainitsee jollain festarilla nähneensä jonkun "keep power electronics out of my harsh noise" -paidassa ja puidaan hieman sitä machopullistelu osastoa joka sillä saralla saattaa ilmetä. Ehkä kyse oli kuitenkin "Keep industrial out of harsh noise" paidasta? TAI, haluan nähdä jätkän joka pyörii festeillä "keep power electronics out of my harsh noise" paidassa! Kyllä asennepaitoja pitää olla.
Tuota The Ritan tekemää Keep industrial out of harsh noise paitaa on ihmetelty ja naureskeltu siitä lähtien kun se ekaa kertaa ilmestyi kaiken kansan nähtäville. Asiaa puitiin jopa sen ajan noise podcasteissä ja oli hauska huomata miten vaikka ääri-huolestunut Harsh Truths podcastin mies esitti asian olevan juuri tuollainen protesti kaikkea industrial kulttuurin puolelta valuvaa paskaa kohtaan. Eli otaksui vaivasti että kyse on statementistä seksismiä, syrjintää, ihmisarvoa loukkaavaa matskua vastaan jne. Asian tutkimista auttaa jos tsekkaa vaan mitä tekijä itse paidasta sanoi. Silloin aikanaan piti pistää jopa Harsh Truths jätkälle palautetta että mitä sää oikein hourailet noissa jutuissa kun niissä ei ole järjen hiventä. Hommahan oikeasti meni niin että The Rita jätkä sai aina ihmisiltä kutsun tulla noise keikalle ja sitten kun sinne meni, alkaa thump thump thump biitti paukkua. Kanadassa kun ollaan, sellainen Skinny Puppy ja Frontline Assembly on takuulla imetty jo äidinmaidossa ja se industrial musan tanssi biitti tungettuna noisen sekaan ärsytti miestä niin suunnattomasti että heitti vaatimuksen että mitäs jos industrial pidettäisiin erossa noisesta!
Jos mieheltä kysyttäisiin että mitä mieltä naisten esineellistämisestä, ääri rujosta voimaelektroniikasta tms, mies varmasti artikuloi fetissinsä niin tyylikkäästi että sehän kuulostaa vain coolilta, vaikka tarjolla olisi kuristettuja neitokaisia ja keskitysleiristä nimensä napanneen italia surinan palvontaa.
Pidän itse tavallaan hassuna sitä tilannetta, miten "vaihtoehtoväki" palvoo niin täysillä Incapacitants johtomiehen ammattia. Toki se on hauska lisä ja bändi on ehdottomasti kaiken palvontansa ansainnut. Itsekin haalinut kaiken mahdollisen matskun mitä vaan kätöseen saa ja pidän yhtenä merkittävimmistä alan bändeistä, mutta jos jotain elämäniloisen ja coolin esimerkkinä pidetään investointipankkiirin ammattia... niin, se on vähän kuin kiukuta seksismistä ja huonosta käytöksestä, ja boikotoida vaikka lafkoja joilla joskus joku epämiellyttävä julkaisu, mutta hymy huulilla vinguttaa luottokorttia amazonin suuntaan, tai oikein ilakoida kun pääsee hyötymään kiinan orjatyövoimalla duunatusta roskasta. On toki mahdollista että ihmiset eivät niinkään palvo investointipankkiiria vaan sitä hauskaa "ristiriitaa" että pankkiirikin voi olla melujätkä, joka on toki hauska lisä. Mutta jos nyt oikein mietittäisiin sellaisia oikean maailman problemaattisia (heh!) juttuja, itselleni tuntuu hassulta että monet oikeasti hyvin haitalliset asiat kelpaa oikein mukavasti, kun taas inho kohdistuu johonkin tavallaan hyvin triviaaliin asiaan, vaikka äänilevyyn jossa ihan hitusen karkeampi kuva kannessa kun taas se varsinainen totaalisen tuhon järjestelmä aiheuttaa enemmän vaan olankohautuksia?
No, eipä sitä tarvitse alkaa juuri moralisoimaan, mutta asian pohtiminen voi olla välillä ihan hauskaa puuhaa! Laurila kertoo podcastissä myös Lydia Lunchin viimeisimmästä suomen vierailusta. Muistelen että se tapahtui päälekkäin jonkun muun kanssa. Joskus kerroin kaverille että olisi levyhyllyssä suht iso pino Lydia Lunch spoken word levyjä, mutta moni levy on sellaista traumojen läpikäymistä tai nalkuttamista että voiko sitä varsinaisesti nautinnokseen kuunnella? Ei välttämättä ainakaan hauskaa! Silti tämäkin hahmo on itselleni aika kultti sankari. Ja miten voisi olla olematta kun kovien Cinema of Transgression pätkien tähtenä niin ihku ja musahommissa jos voi namedroppailla yhteistyökuviot Sonic Youthin, Einstürzende Neubautenin, Nick Caven ja Rowland S. Howardin kanssa, kyllä siinä on aika kova luu kyseessä. Aikanaan kun Lydian kanssa oltiin samalla keikalla, rouva oli todella kiukkuinen suurimmalle osalle venuen tyypeistä, mutta syystä tai toisesta oli hyvin myötämielinen Sadion miehistöä kohtaan. Kun vedettiin takahuoneessa nahkamaskit päälle ja meitsi könyää vessasta ilman paitaa, nahkatakissa ja nahmamaskissa, Lydia Lunch kääntyy katsomaan ja tokaisee "Now I like you guys even more". Siitä vaan sitten lavalle tarjoamaan jos ei silkkaa ihmisarvon halveksuntaa, ainakin matskua jossa vähintään sen arvon pitämistä hyvin vaihtelevana ja tapauskohtaisena määreenä.
https://open.spotify.com/episode/7heo7imMR4wdZMHWxyn1Mz(jonka perään hieman mehusteltu myytäviä levyjä)