Lievästi takki tyhjänä viikonlopulta. Harsh Ways Syndicate tekee niin mieletöntä kulttuurityötä, eka HW-festari oli jo sinällään hyvä, mutta kyllähän tämä löi ihan kaiken laudalta. Parhaita festareita ikinä.
Athropist on tullut nähtyä muutaman kerran, sama vakaa linja jatkuu. Setissä on nousuja ja laskuja, ja ovat aina päätyneet nousujohdanteisina, Amek-Majn pieni taustatuli oli hyvä lisä settiin. Amek-Majn setistä en ottanut selvää mitenpäin se ois pitänyt mennä, kaahattiin todella keinuvalla veneellä. Välillä tuntui että setti meni jotenkin munilleen kunnes yhtäkkiä tärähtää kovat harsh mögät pihalle. Jokatapauksessa toimiva! Moozzheadin kohdalla ei sinänsä kenellekkään pitäis tulla mieleen etteikö se ois ihan helvetin hyvä, ja sitä myös oli. Aivan armotonta noiserökitystä, ei suurempia maneereita vaan puhtaasti annettiin noisen puhua puolestaan. Suvereeni suoritus, noisemitalin arvoinen, mies on mestari alallaan. Taustavideo erittäin silmää hivelevä! ANTIchildLeaguen oon onnistunut missaamaan monesti, mutta nyt osui kohdalle. Keikassa oli omat juttunsa, vokaalit oli konservatiivisella voluumilla, mutta silti iski todella kovaa. Industrialkulttuurille tyypillinen teatraalisuus, jota näkee aika harvoin loppuunsa nykyään, lunasti paikkansa. Tunnelma oli todella tiheä ja otteessaan pitävä, erittäin luja setti tähän väliin, koska JSH pommitti sellasta ateellista harsh noisea että heikompaa hirvitti! Tausta HC-bändeistä ei tullut yllätyksenä, ja lavalla tampattiin koko rahan edestä. Ei pelkkää maneeria vaan myös luja noisemyllytys oli myös päällä. Setin puolessa välissä saatiin vahvari päälle joka toi vaan lisää vettä myllyyn ja loppuosa setistä meni täysillä kierroksilla. Harvemmin omista keikoista jaksaa kirjoitella sen kummempia, mutta sattui sen verran nautinnollinen veto että oli helvetin hauska soitella. Porukka todellisen noisepsykoosin villitsemänä villitsi itseäkin sitten bilettämään koko rahan edestä. Erittäin onnistunut veto, kiitokset yhtiökumppanille!
Lauantaina tuli haahuiltua pitkin kyliä ja kuunneltua vanhempien skeneministerien muisteloita hampurilaista natustaessa. Keikkapaikalla olikin jo hieman enemmän porukkaa kun perjantaina. The Truth Comission aloitti päivän todella visuaalisesti hämmentävällä (hyvällä tapaa) ja äänellisesti toimivalla setillä. Theremin mylvi tuotantoeläimen lailla ja taustat istui hyvin. Peltipurkki kolisi vähän itsekseen, ehkä sen oli tarkoituskin? Jokatapauksessa, lisää vaan tätä. Stinkfinger setti vedettiin todella spontaanin ja improvisoivan hengen vallitessa, elinen Impakt setti oli vetänyt pussit niin tyhjäksi että vähän mietitytti onko mitään annettavaa enää. Korkeinta taajuuksia sitten oli annettavana. The Day of the Antlerin keikkaa olin jo etukäteen kovasti odotellut. Jördrok CD ja sitä edeltänyt Veri Tuli Kuolema kasetti on todella väkeviä teoksia. Setti koostui tarkasta äänen rakentelusta, joka oli yllättävän "noisea", ehkä omissa odotuksissa oli jotain industrialimpaa, mutta tämähän oli helvetin hyvä. Oli nautinnollista kuunnella miten eri kerroksia kaiveltiin, korostettiin, feidattiin. Pienetkin tekstuurit pääsi oikeuksiinsa, ja miehen kurttuostainen namikan vääntö passasi tunnelmaan. Pain Appendix tuli nähtyä aiempana viikonloppuna Oulussa, missä mies vähä valitteli eri puutteita ja jääneitä juttuja setistään. Mutta nyt Helsingissä ne palaset oli vahvana läsnä ja oli aivan mielettömän hieno veto. Aiemmat kommentit kuittaa omia fiiliksiä paljon, luja volume, paljon kerroksia, intensiteettiä ja varmuutta. Ei voi kun nauttia. Bonuksena kun PA törmäili yleisöön ja pyöriskeli seassa, yhtäkkiä sivuummalla miekkosen vaimo alkoi myös myllyttää pahaa-aavistamattomia noiseukkoja nippuun! Nautin! Pain Nail on tullut nähtyä muutaman kerran aiemminkin, mitä intensiteettiin ja lavakarismaan tulee niin sitä kyllä duon toiselta osapuolelta löytyy. Kaulasuonet pullistellen vokaaleita huudetaan ja silmissä on sellainen palo ettei tulis mieleen alkaa jotain temppuilemaan. Monet jätkät koittaa olla intensiivisiä ja kuumottavia, mutta tässä se on sitä ihan oikeasti. Soundillisesti edessä toki aavistuksen pakkaantuneemman kuuloista, ehkä peremmällä olisi auennut vielä paremmin, mutta piti olla kyttäämässä lähietäisyydeltä. Anenzephalian keikkaa kohtaan oli henkilökohtaisesti ladattu todella suuret odotukset. Keikan alkua odotellessa tuli juteltua että onkohan ne liian epärealistiset. Kaikki osottautui vääräksi, hyytävä industrial myrskytuuli puhalsi läpi keikkapaikan ja mitä lavakarismaan tulee, se tuntuu kulkevan suvussa. Taustat pulssasivat ja eritoten tyttären vokaalit sai ihan kananlihalle. Pienillä eleillä "vain puhekovaalit" sai aivan erilaista painoarvoa ja merkitystä, ja siis tuo klassikkosoundi se on vaan niin täydellinen. Keikka ajoi aika merkillisiin olotiloihin, ja sen loputtua oli sellanen tunnemyrsky päällä että huh! Piti lähteä pihalle vesisateeseen ja salamointiin viilentymään, että sai taas ajatuksen kulkemaan normaalilla tapaa.
Nostan hattua joka päivä Harsh Ways Syndicatelle, täydet pinnat järjestelyistä, soundeista ja tunnelmasta. Noise/industrialkulttuuria parhammillaan, juuri näin se pitää tehdä.
