YLEINEN NOISE FIILISTELY SUOMEKSI

Started by FreakAnimalFinland, July 30, 2023, 10:39:06 AM

Previous topic - Next topic

Commander15

Quote from: host body on August 07, 2024, 01:36:47 PMMelu, kuten muutkin alakulttuurit on ihan lähtökohtaisesti jo aika elitistisiä johtuen siitä että aktiivisia harrastajia on suht vähän ja hommaan kunnolla sisälle pääseminen vaatii tutustumista muihin alan harrastajiin. Eikä mun mielestä sitä ole tarvekaan muuttaa, sillä kun raha ei liiku ainoa asia mikä pitää koko homman elossa on puuhastelu rakkaudesta lajiin. Ei sitä kukaan lähde puuhastelemaan jos se tavaran sisältö ei nappaa. Suvaitsevaisuudella tässä ite koen olevan tärkeä rooli siinä mielessä, että melu alakulttuurina on aina kyllä ollut suvaitsevainen siinä mielessä, että kaikki jotka tajuavat homman pääsevät mukaan ja saavat tavaraansa ulos huolimatta ulkomusiikillisista jutuista. Nimen omaan se jonkin sortin oman fiksaation tuominen esiin melun kautta kiinnostaa, ja mitä vaihtelevampaa porukkaa sen enemmän variaatiota myös teemoissa.

No tätä viestiä on pakko kompata 100%. Tässä tulee just esille tää ajatukseni noisen meritokraattisesta luonteesta, josta puhuin Brownhill Podcastissa. Rakkaudesta lajiin, tekeminen, uhraus, itsensä likoon laittaminen. Joskus joutuu laittamaan itsensä likoon niin hyvässä kuin pahassakin, mutta se mielestäni kuuluu asiaan, jos on tosissaan ja vakaumuksen kanssa liikkeellä.

FreakAnimalFinland

#676
Quote from: merta on August 07, 2024, 01:47:24 PM
Quote from: Heppakirjat on August 07, 2024, 01:13:01 PMNo monarkiasta matriarkkojen kimppuun. Ameriikankiäliseen ketjuun oli linkattu Himukaltin bandcampista Horse girl. Tietäjät tietää minkälaista porukkaa heppatytöt on ja kyllähän tuo kappale oli varsin maukas. Siis aivan todella hyvä! En siis täysin ymmärtänyt oliko tuo nyt Himukaltia vai jotain hänen kaveriaan, mutta Himukalt mennyt jostain syystä minulta täysin ohi?! Suosituksia siis kehiin!

Näyttäisi olevan lafkansa toiselta julkaisulta. Ei siis itseään Himukaltia.

Jhane p eli puolet false mariasta
https://falsemaria.bandcamp.com/
Ohops, niimpäs olikin. Muistelen että Himukaltin lafkalla oli muitakin naisten noise hommia tullut?
Tässä äskettäin keskustelin erään toisen kotimaisen alan jätkän kanssa joka sanoi että olisi hauska jos olisi "female fronted power electronicsia". Sanoin että sellaista on jo. Mies tokaisi että joo, mutta että nimenomaan kutsutaan tuolla termillä, vähän kuin female fronted metallia. Johon piti vastata että just niin, sellaista on jo! hehe! Siinä oli hieman ihmetystä ilmassa että jopas jotakin. "hyviä idiksiä" kehitellessä huomaa että on jo tehty ja markkinointisloganit jo hyötykäytössä.
E-mail: fanimal +a+ cfprod,com
MAGAZINE: http://www.special-interests.net
LABEL / DISTRIBUTION: FREAK ANIMAL http://www.nhfastore.net

Heppakirjat

Quote from: merta on August 07, 2024, 01:47:24 PM
Quote from: Heppakirjat on August 07, 2024, 01:13:01 PMNo monarkiasta matriarkkojen kimppuun. Ameriikankiäliseen ketjuun oli linkattu Himukaltin bandcampista Horse girl. Tietäjät tietää minkälaista porukkaa heppatytöt on ja kyllähän tuo kappale oli varsin maukas. Siis aivan todella hyvä! En siis täysin ymmärtänyt oliko tuo nyt Himukaltia vai jotain hänen kaveriaan, mutta Himukalt mennyt jostain syystä minulta täysin ohi?! Suosituksia siis kehiin!

Näyttäisi olevan lafkansa toiselta julkaisulta. Ei siis itseään Himukaltia.

Jhane p eli puolet false mariasta
https://falsemaria.bandcamp.com/

Nyt kyllä häritsee töiden tekoa huomattavasti, että lähdin sukeltamaan tähän Himukalt-kaninkoloon. Täältähän löytyy vaikka mitä kutkuttavaa!

FA:n viestiin liittyen: kyllä mua hymyilyttäisi jos joku nyt lähtisi mainostamaan jotain projektiaan male fronted power electronicsina, hahhah.

host body

Nimestään huolimatta ei ole kuulemma mitään kytköksiä Suomeen, oli vain jostain keksinyt ottaa taitelijanimeksi Kärkkäinen. Hauska nippelitieto!

FreakAnimalFinland

Quote from: Commander15 on August 07, 2024, 01:58:56 PM
Quote from: host body on August 07, 2024, 01:36:47 PMMelu, kuten muutkin alakulttuurit on ihan lähtökohtaisesti jo aika elitistisiä johtuen siitä että aktiivisia harrastajia on suht vähän ja hommaan kunnolla sisälle pääseminen vaatii tutustumista muihin alan harrastajiin. Eikä mun mielestä sitä ole tarvekaan muuttaa, sillä kun raha ei liiku ainoa asia mikä pitää koko homman elossa on puuhastelu rakkaudesta lajiin. Ei sitä kukaan lähde puuhastelemaan jos se tavaran sisältö ei nappaa. Suvaitsevaisuudella tässä ite koen olevan tärkeä rooli siinä mielessä, että melu alakulttuurina on aina kyllä ollut suvaitsevainen siinä mielessä, että kaikki jotka tajuavat homman pääsevät mukaan ja saavat tavaraansa ulos huolimatta ulkomusiikillisista jutuista. Nimen omaan se jonkin sortin oman fiksaation tuominen esiin melun kautta kiinnostaa, ja mitä vaihtelevampaa porukkaa sen enemmän variaatiota myös teemoissa.

No tätä viestiä on pakko kompata 100%. Tässä tulee just esille tää ajatukseni noisen meritokraattisesta luonteesta, josta puhuin Brownhill Podcastissa. Rakkaudesta lajiin, tekeminen, uhraus, itsensä likoon laittaminen. Joskus joutuu laittamaan itsensä likoon niin hyvässä kuin pahassakin, mutta se mielestäni kuuluu asiaan, jos on tosissaan ja vakaumuksen kanssa liikkeellä.

On sitä suomessakin esitetty ajatuksia että on (ilmeisesti rahan lisäksi) jonkinlaista muuta valtaa tai valta-asemia jotka joitain kauhistuttaa. Itse en ole ihan varma millä tavoin se valta ilmenee niin että se olisi jotenkin erityisen haitallista.
Sosiaalisena toimintana, voi hyvinkin olla sellainen että jonkin sortin kulttuurillinen yhtenäisyys voi luoda "elitismiä" -> kun ihmiset löytävät helposti yhteistä keskusteltavaa, se voi hyvinkin olla niinkin hassu juttu kuin jätkät jauhamassa ysäri Merzbowsta ja ykköspainosten paremmista grafiikoista, tai Aprapat kassu originaaleista. Jollekin tämä voi vaikuttaa elitistiseltä pienten piirien runkulta, mutta siinäkin tilanteessa on hyvä muistaa ettei tuollaiset ole mitään välttämättömiä asioita omistaa, tietää, puhua tai olla edes kiinnostunut.
Jonkinlainen hierarkian ympärillä obsessoituminen lienee ominaista niille jotka haluaisivat olla päättämässä - mistä milloinkin, mutta eivät ole. Toisille koko ajatus on yhdentekevä. Jopa vapauttava ominaisuus ymmärtää että ei tarvi olla hierarkia huipulla, ehkä ei edes pidetty tai kummoisesti arvostettu, sillä noiden asioiden puutekaan ei estä tekemästä itseään kiinnostavia asioita? Siinä sitten rakentuu niitä yhteyksiä ja verkostoja jotka risteilee joskus toistensa lomassa sen verran mitä omalla painollaan tuppaa undergroundissa tapahtumaan. 

Playlistillä just pärisi PACIFIC 231 Deep jet CD, joka jotain suhkukoneiden suhinaa. Varsin mainio.

Sitä ennen podcastiä. Suositus uuden Noisextra jakson tsekkaamiseen. Aiheena RRR kirja, puhumassa Frans ja kertoo siinä mm. ihan jo loppueditointivaiheessa oilevasta Broken Flag kirjasta! Mainitsee että ALAP lehden artikkeli laajennettu ja lisää sen ajan ihmisiä messissä, lisää matskua, taidetta, kansiskannaukset laadukkaana jne.
E-mail: fanimal +a+ cfprod,com
MAGAZINE: http://www.special-interests.net
LABEL / DISTRIBUTION: FREAK ANIMAL http://www.nhfastore.net

Smrt

Quote from: Heppakirjat on August 07, 2024, 02:41:03 PM
Quote from: merta on August 07, 2024, 01:47:24 PM
Quote from: Heppakirjat on August 07, 2024, 01:13:01 PMNo monarkiasta matriarkkojen kimppuun. Ameriikankiäliseen ketjuun oli linkattu Himukaltin bandcampista Horse girl. Tietäjät tietää minkälaista porukkaa heppatytöt on ja kyllähän tuo kappale oli varsin maukas. Siis aivan todella hyvä! En siis täysin ymmärtänyt oliko tuo nyt Himukaltia vai jotain hänen kaveriaan, mutta Himukalt mennyt jostain syystä minulta täysin ohi?! Suosituksia siis kehiin!

Näyttäisi olevan lafkansa toiselta julkaisulta. Ei siis itseään Himukaltia.

Jhane p eli puolet false mariasta
https://falsemaria.bandcamp.com/

Nyt kyllä häritsee töiden tekoa huomattavasti, että lähdin sukeltamaan tähän Himukalt-kaninkoloon. Täältähän löytyy vaikka mitä kutkuttavaa!

FA:n viestiin liittyen: kyllä mua hymyilyttäisi jos joku nyt lähtisi mainostamaan jotain projektiaan male fronted power electronicsina, hahhah.

https://himukalt.bandcamp.com/album/violent-for-being-sexually-desired

tää on hyvä! Ellei BEAT SHIT pelästytä, heh. Etenkin brainbombs-variaatio lipstick lämmittää mieltä

Smrt

Quote from: host body on August 07, 2024, 02:43:34 PMNimestään huolimatta ei ole kuulemma mitään kytköksiä Suomeen, oli vain jostain keksinyt ottaa taitelijanimeksi Kärkkäinen. Hauska nippelitieto!

Mä oon ettiny tähän vastausta että mikä homma, mistä löyty tieto? Perinteinen industrial nimi, heh jessus. https://www.musiquemachine.com/articles/articles_template.php?id=529
Tää on hyvä haastis. Muuttu nimi vähän hölmömmäks kun älys että Himukalt on viroa, mutta maailma on hassu paikka

Heppakirjat

Quote from: Smrt on August 07, 2024, 07:13:42 PMhttps://himukalt.bandcamp.com/album/violent-for-being-sexually-desired

tää on hyvä! Ellei BEAT SHIT pelästytä, heh. Etenkin brainbombs-variaatio lipstick lämmittää mieltä

Ei biittiskeida pelota ei. Sex worker III:sta tuossa ehdinkin kuunnella jo ja sehän alkaa varsin biittivetoisella tykityksellä! Ihan että tekee mieli pogota itteensä turpaan kun kuuntelee.

Smrt

Poppibiitit soi täälläkin eli Kovana - Fluids of Chimera. Erityinen suhde tähän julkaisuun kun Kovanat kerto joskus että saivat idean laittaa tähän poppibiisiä kun kuuntelivat CoS - ladder to god-kassua. Mieletön kunnia! (Dokumentista tuttu fakta myös.)
Ladder to godilla soi Kata - Your Love. Tähän inspiroi Katariina Sourin haastattelu missä hän puhuu suhteestaan Jungiin. Yritin joskus miettiä että mistä oon saanu idean/pakkomielteen änkeä aina noisen sekaan jotain lastenlallattelu-poppibiisejä enkä keksinyt muuta kuin Lifeloverin.

Outo tunne kuunnella fluids of chimeraa kun tietää osaltaan olevan syyllinen tähän kokonaisuuteen. Mutta hienoa. Hyvä kassu!

Heppakirjat

En ole kuullut Hingstiä, mutta luin nyt tuon haastattelun joka oli linkattu toisaalle. Vaikuttaa haastattelun perusteella sellaselta hyvän meiningin poikaviikariparivaljakolta, että täytyy  ottaa kuunteluun. Olenhan itsekin hurri, että ehkä osa tuota huumoria aukeaa sitä kautta eri tavalla kuin supisuomalaiselle, mutta ihan tosi hyvä mieli tuli tuota haastattelua lukiessa. Ja sellaista hyvällä tavalla humoristista jääräpäisyyttä tuntui olevan menossa mukana! Mitenköhän tässä nyt taas pitäisi ehtiä kaikkea kuuntelemaan. Postistakin tuli haettua pari treidipaketillista kaikkea äärimmäisen mielenkiintoista.

FreakAnimalFinland

Eilisellä hesan noise keikalla, AA kärsi hieman keikkapaikan äänipolitiikasta. Juuri kesken settiä kun hommat nousussa tulee desibelimittaria tuijottava hahmo kääntämään reilusti volaa alas ja se siitä. Ei mitenkään toivoton tilanne olisi ollut, mutta artistilla meni maku ja muutaman minsan jälkeen pillit pussiin. Erikoista sinänsä oli että jatkossa taas volume oli ihan helposti paljon isompi. Finno-Ugrian Suicide Hypothesis aikana romut kilisi toki akustisesti, mutta siinä on sellainen tietynlainen fiilis joka tapauksessa kun karkean äänen ohella on kaikenlaista puutarhavälinettä, työkalua, kanteleen soundeja, lotta svärd valat kaikuu kajareissa ja miekkoset huutaa ja raapii ääntä. Varsin hyvä setti, vaikka en ole sellaisen "putken kilahdus" metalliromun fani, joka toistui tuolla aika usein. Atrophist tuttuun tapaan oli puolet oikein mainiota ja puolet sellaista äänten kalastelua että just hyvä setti feidataan alas ja sitten etsitään seuraavaa ilman mitään kiirusta. Parhaat matskut kyllä tuntuu aina parantavan ja ei ihme että uusia kassua alkaa puskea, nimenomaan ulkomaita myöten jo aika tiheästi! Apex Rodent veti alle 15 minuutin setin jonka eka puolisko oli varsin villiä ja energistä ja sitten hieman staattisempaa menoa. Tavallaan yleisön seassa soittaessa romut kilisi välillä taaempana olevan PA:n yli, mutta ei pahasti. Volumetaso ainakin siinä missä itse olin, oli tässäkin ihan passeli!
Edge of Decay tiimoilta taisin mainita että bändistä kehittynyt vuosien varrella ihan kunnon melumylly. Jos varhaisissa keikoissa oli hieman sellaista "kommandopipo päässä nostellaan ketjua ämpäristä" suomi-noise klassikkoa, hehe, niin nykyään siinä on ihan sellainen reipas tekemisen meininki missä yhtä aikaa tietty "industrial noisen" viba, mutta toisaalta jopa traditionaalinen harsh noise duo remuaa -tyyppinen fyysinen ja vikkelä hinkkaaminen. Tässä vaiheessa kun dB mittari vilautteli välillä yli 120dB, paikan raja-arvot alkoi tulla vastaan ja hieman noottia. Keikka jatkui kuitenkin sillä intensiteetillä loppuun asti ja taas illan parhaimmistoa. Hyvin samantyyppiinen setti kuin Kouvolassa.
ACL tosiaan on mutatoitunut tässä vuosien varrella. Aikanaan enemmän kevyemmällä heavy electronics soundilla operoinut bändi suomessakin onnistui vetämään varsin kehnon keikan, missä ei toiminut mikään muu kuin taustanauha.. mutta viime vuodet, etenkin jokainen kasetti plus itse näkemäni livet, ACL on ottanut isot harppaukset eteenpäin. Vanhat CD albumit on aika erilaista kuin uudemmat kasetit joissa tuotanto, energia ja melun määrä lisääntynyt merkittävästi. Setin alkuun volume oli melko hiljainen ja ACL veteli vokaaleja äänimattojen päälle samaan aikaan kun häntä ruoskittiin. Seuraava biisi eteni sellaiseen oikein koppalakki/marssisample industrialiin jossa vedettiin tavallaan kliseistä "kommunistit, fasistit, liberaalit... valehtelijoita!" tyyppistä varsin simppeliä nihilististä meininkiä. Kunhan nämä saatiin taputeltua, setti iski merkittävästi lisää volumea, säröä ja alkoi muuttua ihan harsh noise myllytykseksi. Siellä oli jopa pitkiä kohtia mitä kuunnellessa ei enää ihmetyttänyt miksi The Rita halusi ACL kanssa UK tourille! Isoa osaa siitä mitä lattiatasossa tapahtui, ei sieltä ihmismuurin takaa nähnyt, mutta: toimi!  Lienee hieman makukysymyksiä, kun joillekin voi olla "ei taas tätä" ja itse taas enemmän "jes, vihdoin tätä!" fiiliksellä. Tavallaan sellaista vuosikymmenten takaa tuttua noisea, missä ei ole vain bändipaita ja lippis ja hierotaan pedaalia, vaan artisti tasapainottelee vanhan liiton industrial performanssin ja noise keikan rajamaastossa. Aika reippaasti noise keikoilla luuhaavana jätkänä, voi todeta että se on kyllä marginaalin marginaalia näinä päivinä.
E-mail: fanimal +a+ cfprod,com
MAGAZINE: http://www.special-interests.net
LABEL / DISTRIBUTION: FREAK ANIMAL http://www.nhfastore.net

host body

Quote from: Smrt on August 07, 2024, 07:20:54 PM
Quote from: host body on August 07, 2024, 02:43:34 PMNimestään huolimatta ei ole kuulemma mitään kytköksiä Suomeen, oli vain jostain keksinyt ottaa taitelijanimeksi Kärkkäinen. Hauska nippelitieto!

Mä oon ettiny tähän vastausta että mikä homma, mistä löyty tieto? Perinteinen industrial nimi, heh jessus. https://www.musiquemachine.com/articles/articles_template.php?id=529
Tää on hyvä haastis. Muuttu nimi vähän hölmömmäks kun älys että Himukalt on viroa, mutta maailma on hassu paikka

Artistilta itseltään, kaveri oli yhteydessä yhen julkasun tiimoilta ja kysyi asiasta.

Heppakirjat

Kiitos FA:lle raportista. Pitikin tulla huutelemaan sellaisen perään.

Tässä nyt aamun soinut edellä mainittu Hingst bandcampista ja meni CD tilaukseen. Tällainen harsh noise meluvalli, joka ei ole kuitenkaan HNW:tä kyllä puhuttelee. Juuri tuo kruntsi pohjalla, josta haastattelussakin oli puhe. Ja kokoajan tapahtuu, tärisee, järisee ja välillä feedback vihlasee. Jollain The Cherry Point / John Wiese levylläkin vähän tämän tapaista ja esim. Incapacitantsin As loud as possible. Todella kova siis.

FreakAnimalFinland

Helsingissä aina kova kiirus kun olisi monta paikkaa missä käydä. Ajelin kalliossa fillarissa ja huomasin että joku lukee ihan moniste zineä, tai ainakin näytti siltä. Kävin Mustan kanin kolossa tsekkaa olisiko zinepuoli jotenkin parantunut, mutta ei. Samat kamat siellä kuin käytännössä jo vuosia! Jotain 10v vanhoja lehtiä pahvilaatikoissa ja tältä vuodelta taisi olla vain Kapinatyöläisen yksi numero. Kysäisin tiskiltä olisiko Spektaakkeliyhteiskunta suomenkielistä versiota jossain divariosaston kätköissä niin tiskillä katsoi hölmistyneenä tietämättä edes mistä puhutaan. Jos jollain suomenkielinen versio tarjolla, voisi kelvata. Toki englanninkielinen on hyllyssä, mutta hauskempi plärätä suomeksi.

Siitä sitten Pertin valintaan (kauppa/galleria/yms) ja oli hauska kun siellä hyvin iloisena touhunnut miekkonen oikein ilakoi että päivän ensimmäinen asiakas ja oli noin 30 min sulkemiseen. Noisen/kokeellisen kaman puolella on Satatuhatta matskua aika hyvin, Grey Park matskuja, ja monenlaista suomi experimental matskua. Käytetyistä nappasin Anla Courtis / Seymour Glass kassun 4 euroa. 2021 Ikuisuus lafkan julkaisu. Siellähän oli kaikenlaista, vaikka 3 eurolla Umpio CD:tä ja muutakin jonka luulisi kelpaavan. Punk osastolla vaikka mitä.

Keikan ainoa "hankinta" oli tällä kertaa kun sain tässä playlistissa reklamoituani uudelleen dubatun ja toimivan kappaleen RAUTAKYMI "Pinta" kasetista ja täytyy sanoa että huh huh! Nyt rutisee ja paukkuu todella mallikkaasti. Likaisella soundilla olevaa harsh noisea jossa ei ole vallia tai looppaavaa toitoa, eikä jälkiäänitysten kanssa puljattua kerroksellisuutta, mutta kokoajan aktiivisesti käsin tehty karkea noise. Aiemminkin sanonut, mutta sanompahan uudestaan, että sellainen alkuvaiheen Deadline lafka / Ramirez fiilis ekana mieleen, mutta ilman mitään retroilua tai imitaatiota. JOS kyseessä olisi joku 1994 Ramirez kassu, tästähän olisi tehty jo re-issue CD jota hehkuteltaisiin ympäri maailmaa mietiskellen miksi ei niin rajua noisea enää tehdä. Muttakun näköjään tehdään! Ja sietäisi tulla kohta jo kunnon levikillä julkaisua. Oma pers' tuntuma on että tämähän olisi jo ihan CD albumi kamaa. Jopa tämä kassu.
E-mail: fanimal +a+ cfprod,com
MAGAZINE: http://www.special-interests.net
LABEL / DISTRIBUTION: FREAK ANIMAL http://www.nhfastore.net

DBL

Jonkin aiemman keikan ohessa täällä jotkut pervot kertoi hommanneensa XXX-sarjiksia, ja voisivat kirjotella niistä kommentteja esim. sarjistopikkiin jos ovat ehtineet tutustua.

Tuli tänään vähän noisea postissa, ja paria julkasua vois kommentoida jo ihan ennen kuuntelua. Edellispostauksessa mainittu Rautakymi-kassu, tai ainakin oma kappaleeni siitä, on jotenkin aika maanisesti sotkettu, tussattu ja liimailtu kasaan. Ei ehkä mitenkään "hieno" mutta senkin edestä innokas paketointi, heheh. Hyvä jos äänipuolikin on käsin tehdyn kuuloista.

Biofilmi / Steel Romance-splitin metallikotelosta taiskin olla täällä juttua, ja onhan tuo todella komea koteloratkaisu... mutta mikä ihme vaivannäön kesken loppuminen tuossa on tapahtunut, kun liite on minikokoinen paperilirpake eikä puolia oo merkattu mitenkään? Ehkä vähän turhaa kitinää, mut noh!

Heppakirjat-julkaisuihin tutustumista oon tietoisesti välttänyt ihan vaan kun projektin nimi ärsyttää liikaa, mutta kun julkasuistaan on näkynyt paljon kehuja ja yhtä kassua tarjottiin näppärästi muun vaihdon kyljessä niin samahan se on tutustua. Mut Free Wheelin-kansiratkasu on kyllä todella hieno! Ainakin käsittääkseni idea on ollut että samat piirroskuvat ja tekstit toistuu julkaisun joka kopiolla, mutta ne on liimattu pahvin päälle liimatuille uniikeille taustaleikkeille. Yksinkertanen mutta tosi silmänmuotonen ja hyvällä tapaa rosonen ratkasu. Jotain hitusen saman tyylistä on itekin tullu tehtyä, mutta tän idiksen vois kyl anastaa suoremminkin köh köh...